VIIMEKSI TAPAHTUI:

Jani näki unta olevansa Amestrisissa. Vai oliko se sittenkään unta...? Edward haastoi hänet kilpailuun, palkintona vuosittaisen kontrollin suorittaminen. Kisa käytiin homunculusten tukikohdassa. Viides osa kävi tukalaksi, kun Janin piti lopulta pelastaa kaikki! Huh huh... hän tapasi myös kumman mustapukuisen tytön... tuli ihan homunculukset mieleen. Huh huh! Mutta nyt on aika mennä rökittämään Master Cerberus!

CYBERALCHEMIST 49

AAMURUSKO

Rauhallinen aamu valkeni Allavan ylle, joka ei tosin ollut kovin rauhaisa.

Kapteeni Alfa johti kapinallisjoukkoja edelleen läpi vaikeakulkuisen Haltiametsän, jossa joka askeleella saattoi piillä vaara ei-toivotuille vieraille. Onneksi kapinalliset olivat saaneet haltian puolelleen! Muuten he eivät ehkä olisi ikinä päässeet metsästä läpi.

Zylvion Troops (Elite-osasto mukaanlukien) oli hyökännyt vielä tuntemattomista syistä kapinallisten pääkaupunkiin Alfonsiaan. Tätä ei Alfa tosin tiennyt. Mutta, miten he olivat päässeet Alfan joukkojen ohi ilman että nämä olisivat edes huomanneet?

No, joka tapauksessa Zylvion Troops eteni tällä hetkellä takaisin kohti Zylviano Cityä. Mutta miksei haltiaosasto eronnut joukosta ja mennyt takaisin M'Egaan, pääkaupunkiinsa? Elleivät he sitten tienneet Alfan odottavan siellä...

Alfan jutellessa isoveljensä, haltioiden suuren soturin Omikronin kanssa telepaattisessa keskustelussa, hän sai tietää tämän aikovan vallata Zylviano Cityn ja odottaa siellä "ystäviään"... Alfa menetti tosin malttinsa ja yhteyden eikä saanut tietää enempää.

Näin sivuhuomautuksena voitaisiin kertoa, että telepaattinen keskustelu on melko vaikea avata. Yleensä se käynnistyykin silloin kun sitä vähiten odottaa, esimerkiksi kun miettii "elämän filosofisia kysymyksiä". Keskustelun voi kuitenkin avata hallitusti meditoimalla.

Aamun valjetessa Mitar, Ina ja Jani nukkuivat vielä tasangolla. He olivat jalkaisin matkalla kohti Derrob-kylää, vaikka se onkin vain pysähdyspaikka. Oikeasti he ovat matkalla kohti Cerberus Toweria, tornia jonka kymmenennessä kerroksessa sijaitsee portti haltioiden muinaiseen pääkaupunkiin M'Araan. Siellä pitää majaa myös Master Cerberus, tai niin he ainakin häntä kutsuvat. Tornin nimen mukaan.

Master Cerberus antaa turpiin kaikille jotka astuvat kymmenenteen kerrokseen. Sinne päässeet ovat kertoneet, että hän olisi kloonaantunut hetkeksi. Mutta siihen saamme vahvistuksen vasta, kun pääsemme Toweriin! Siispä vauhtia, Mitar, Ina ja Jani!

Mitar avasi silmänsä ja hieroi niitä.

- Hohhoijaa... ovatkohan toiset jo heränneet... hän sanoi ja nousi. Hän huomasi Inan nukkuvan edelleen kuin tukki ja samoin Janin. Jani tosin virnuili ärsyttävästi.

- Mitähän... Mitar ihmetteli. - ...unta se näkee...

Mitar katsoi taivaalle. Mitä hän näki ei ollut mitenkään erikoista. Pilvetön kirkas taivas. Mutta sen näki vain jos katsoi suoraan ylös. Jos katsoo muualle, näkee oranssin aamuruskon.

- Ai niin... olisi kai pitänyt lähteä yöllä... Mitar tajusi. Ina avasi silmänsä. Sitten sulki ne uudelleen. Mitar jähmettyi paikoilleen hetkeksi. - Ööh...

Jani heräsi. Hän hieroi silmiään ja tuijotti hetken Mitaria.

- Olen taas täällä... Jani sanoi kuin puusta pudonneena. Sitten hänen ilmensä vakavoitui. Tuon kanssa!

Mitar näytti harmistuneelta. Aina Jani on niin ärtyisä... mistähän se johtuu?

Ja lukijat saavat naureskella xD

- Ina, herätys! Jatketaan matkaa! Jani sanoi ja töni Inaa.

- Mmh... odota nyt... Ina mutisi.

- Derrobiin on vielä 3 jaridoviziä... koettakaa kestää, Mitar sanoi.

- Ei tällaista voi olla...! Amestrisissa matkat ovat lyhyempiä! Jani murahti.

- Älä minua syytä. Kauan aikaa sitten, täällä tapahtui jokin luonnonkatastrofi ja suuri osa mantereesta tuhoutui. Siksi täällä on näin paljon tasankoja. Tämä nummialue on erityisen vehreä, Mitar kertoili.

- Vai niin...! Jani sanoi.

- Merelle on satoja jaridovizejä, Mitar jatkoi.

- No voi sun...! Jani järkyttyi. - Ihan kuin ei jo riittäisi! 72 kilometriä tuntuu nyt jo pieneltä määrältä!

- Asutusta ei ole kerääntynyt tälle alueelle kovin paljoa. Itse asiassa tämä on erittäin pieni osa Allavasta kokonaisuudessaan. Xenon suku valitsi tämän alueen päämajakseen juuri siitä syystä. Suurimmat uhat tulevat nimittäin kaikkein tiheiten asútetuista paikoista. Annas kun selitän hieman Allavan maantiedettä, Mitar sanoi ja piirsi maahan jonkinmoista karttaa. - Tämä alue on Allavan eteläpuolella. Allava-mantere on jaettu viiteen suuralueeseen: pohjoisalueeseen, keskusalueeseen, itäalueeseen, eteläalueeseen, ja länsialueeseen sekä manteretta ympäröivään mereen. Muuta maailmastamme ei oikein tiedetäkään. Kukaan ei ole koskaan palannut pitkiltä matkoilta mereltä, joten maailmaa ei olla päästy kartoittamaan kunnolla. Tämä mantere voi jopa olla ainoa koko maailmassa, Mitar kertoi.

- Tunnut tietävän paljon. Mihin Alfaa tarvitaan, kun meillä on sinut? Jani kysyi.

- Kerron vain omat tietoni! Moni asia on voinut muuttua poissa ollessani... mutta tuskin nämä asiat, Mitar vastasi. - Se luonnonkatastrofi tapahtui täällä eteläosassa. Sen on arvioitu olleen n.400 jaridovizin suuruinen.

- GÄGÄÄÄKKSSSS!!!!! Jani järkyttyi. - TAJUTONTA!!!

- Niin... luonnonkatastrofit tuppaavat olemaan sellaisia, Mitar sanoi viileästi.

- Se olisi kilometreissä 3200 KILOMETRIÄ!!!!!! TAJUATKO EDES MISTÄ PUHUT?!!! Jani karjui.

- Tuo opetettiin meille koulussa. Olin minäkin kauhuissani kuullessani sen, Mitar sanoi.

- MUTTA... MUTTAMUTTA... Jani änkätti.

- ...tiedän. MIKÄ tuollaista hävitystä olisi voinut aiheuttaa? Se tässä joidenkin mieltä painaakin... joidenkin mielestä sitä ei pitäisi kertoa kenellekään. Pitäisi vaieta asiasta. Eräät ovat pelänneet tätä asiaa kuolemaan saakka. Jopa Zylvionin isä, ex-kuningas Marifae Xeno, pelkäsi sisimmässään tätä uhkaa. Mitä meren takana odottaa? Mitä kauheuksia siellä odottaa? Kukaan ei tiedä, paitsi ne jotka asuvat siellä. Mutta luultavimmin se oli vain isokokoinen meteoriitti... Mitar kertoi.

- ...taidat tykätä tuosta? Jani kysyi.

- Niin mistä? Mitar kysyi.

- Ihmisten pelottelusta. En uskonut tuohon alun perinkään, Jani sanoi ja tuhahti.

- ...niin. Jotkut eivät halua uskoa siihen. Ajattelevat sitä vain huhuna ja humpuukina. Ja se tuntuukin niin absurdilta... Mitar totesi.

- ...voisikohan Viisasten kivi Prima Materian kanssa aiheuttaa tuollaista? Jani mietti.

- ...kukaan ei tiedä, Mitar totesi ja katsoi horisonttiin.

Myöhemmin, Inan herättyä, he olivat lähteneet taas matkaan. He lähestyivät Derrob-kylää.

- Te kaksi näytitte kumman virkeiltä herätessäni, Ina sanoi. - Mitä te oikein teitte?

- Juttel... Mitar avasi suunsa. Jani vaiensi hänet heti panemalla kätensä tämän suun eteen.

- Tappelimme! Mitar alkoi puhumaan ärsyttävistä asioista! Jani sanoi.

- Et huijaa minua tuolla! Kerro totuus! Ina jankkasi.

- Et kuitenkaan halua tietää, Jani sanoi.

- Miksen? Onko se jotain niin kamalaa? Ina kysyi.

- Kuule, oletko valmis kuulemaan jotain järjetöntä? Jani kysyi.

- Jotain järjettömämpää kuin petturilohikäärme, joka osaa puhua, kykenee matelemaan taivaalla ja kaiken lisäksi vielä on tavallista ihmistä älykkäämpi? Enpä usko, Ina sanoi.

- On se, Jani sanoi ja jatkoi matkaa.

- Hei! Mitä se oli? Ina huusi ja juoksi perään.

Heh, Mitar naurahti mielessään.

Hetken päästä he jo olivatkin Derrobin porteilla.

- Täällä on niin paljon kauppiaita! Ina huomasi.

- Derrob on muinaista kieltä ja tarkoittaa toria, Mitar sanoi.

- Oikeasti? Jani kysyi.

- No ei, Mitar naurahti.

- Ensinnäkin täytyy täydentää muonavarastoja, Mitar sanoi ja meni etsimään ruokakauppiasta.

- Tämä kylä näyttää hiukan isommalta kuin Waljod, Ina sanoi.

- Niin se onkin, joku kauppias sanoi. Hänen valikoimassaan oli kaikenlaisia mattoja. Itämaisia pääasiassa. Ja muita koruja.

- Katso, Jani, miten kauniita! Päihittää Amestrisin! Ina sanoi.

- Niin... Jani sanoi.

Mitar neuvotteli kauppiaan kanssa hinnasta. Koska Mitar ei ollut tinkijätyyppiä (kauppa-asioissa), se ei kestänyt kauaa. Lopulta hän kaivoi taskustaan lompsansa.

- Missä...? hän ihmetteli. Lompakko oli kadonnut!

- Niin...? kauppias nimeltä Boller Nachoz sanoi kärsimättömänä.

- Ina! Jani! Lompakkoni on varastettu! Mitar huusi.

- Onko? Ina yllättyi.

- Kiva... Jani sanoi. - Tai ehkei sittenkään. Eihän me muuten saada sapuskaa.

- Jospa varas on yhä lähistöllä, Mitar ajatteli ja katseli ympärilleen. - Tuolla!

Mitar näki noin 10-vuotiaan pojan jonka kainalossa oli hänen lompakkonsa. Tai ainakin se näytti hänen lompakoltaan.

- Ina! Ota tuo poika kiinni! Mitar huusi.

- Selvä! Ina sanoi ja lähti perään.

- Entäs me? Jani kysyi.

- Me jäimme panttivangeiksi kauppiaalle, Mitar sanoi ja huokaisi.

Ina juoksi pojan perässä. Hän seurasi tätä kapealle kujalle.

- Et pääse karkuun! Ina sanoi ja iski kätensä maahan. Pojan eteen ilmestyi kiviseinä.

- Eägh! poika ähkäisi ja katsoi taakseen. Sitten hän katsoi taas seinään. Poika näytti olevan ansassa.

- Antaisitko sen takaisin? Ina kysyi. Poika tarrasi lompakosta tiukasti kiinni ja perääntyi hiukan. Niin paljon kuin seinän puitteissa on mahdollista.

- Sanoin, antaisitko sen lompakon takaisin? Ina kysyi. Poika näytti pelokkaalta. Yhtäkkiä hän katsoi ylös.

- Va... varo! hän huusi.

- Mit...? Ina ihmetteli ja katsoi ylös. Talojen katoilta hyppäsi pieni joukko rosvoja.

- Tulepas meidän mukaamme! rosvot sanoivat. - Kapinallisten johtajan ystävästä saa taatusti paljon lunnasrahoja! Geh heh heh...

SEURAAVASSA JAKSOSSA:

Rosvot uhkaavat Inaa...! Miten hän selviää tästä! No, arvatkaa. Mutta tämä ei ole pelkästään tässä!