Anteeksi myöhästymisestä... en ehtinyt koneelle eilen ja sunnuntaina jotenkin ihmeellisesti unohdin julkaista uuden jakson. Tämä ei tule toistumaan... joka tapauksessa, jännitys ainakin ehti kasaantua! xD Nauttikaa jaksosta.

CYBERALCHEMIST 71

POIS PELISTÄ

Savuverhon hälvettyä Mafon ihmetteli minne Basilisk oli kadonnut. Hän yritti nähdä enonsa, muttei pystynyt siihen. Hän suunnisti vaiston varassa takaisin paikkaan, missä oli ollut hetki sitten ja hamuili Kumbyä. Hän osui johonkin ja nosti tämän ilmaan. Kumbyhän se siinä.

- Etsi... Basilisk! Älä minusta välitä! Kumby tokaisi.

Hän vei enonsa turvallisempaan paikkaan ja juoksi sitten Basiliskin perään. Hän veti henkeä ja puhalsi savua pois tieltään kasvaneiden voimiensa avittamana. Hän näki Basiliskin hyppivän kattojen päällä kauempana. Hän teki käsillään reikiä erään talon seinään, ja käytti niitä askelmina päästäkseen katolle.

Hän syöksyi Basiliskia kohti, ja saavutti tätä selvästi suuremman nopeutensa takia. Basilisk huomasi tämän ja iski erästä taloa nyrkillään. Talo sortui hetkessä ja Basilisk jatkoi hyppelyään. Mafon hyppäsi tyhjyyden yli kuin ei mitään.

Basilisk alkoi sytyttää taloja palamaan. Aina kun hän oli päässyt yhden yli, hän sytytti sen tuleen. Mafon ei välittänyt siitä yhtään, vaan hyppi kuin mitään tulta ei olisi ollutkaan.

Basiliskilta alkoivat loppua ideat. Hän puhalsi myrkyllistä ilmaa taakseen, mutta Mafon pidätteli hengitystä. Sitten hän ampui jättimäisiä tulipalloja eteensä, ja tuhosi suuren määrän taloja kerralla. Hän teki lentävän hornasauruksen, joka näytti lohikäärmeeltä, ja hyppäsi sen selkään. Mafon katsoi ylös.

Mitäs nyt sanot, senkin itikka?! Basilisk ajatteli. Mafon näki erään korkean talon, ja kiipesi nopeasti sen huipulle. Hän ponkaisi ilmaan ja yritti tarttua Basiliskista kiinni. Hän tarrasi Basiliskin vasemmasta jalasta ja roikkui kiinni.

- Senkin... Basilisk sanoi silmittömän raivon vallassa. Hän hajotti hornasauruksen ja pudotti heidät molemmat alhaalla siintävän Zylvion Castlen muurin päälle. - KUOLEEEEE!!! Basilisk iski molemmat nyrkkinsä muurin pintaan täysillä. Koko muurin itäinen sivu sortui. Basilisk itse seisoi juuri ja juuri itä ja -eteläsivun kulmassa.

Mafon hyppeli putoavien kivimurikoiden päältä ja potkaisi Basiliskia rintaan. Basilisk kaatui selälleen ja nousi heti paikalla pystyyn. Hän iski Mafonia suoraan mahaan. Hetkeen Mafon ei tuntenut mitään. Sitten hän tajusi Basiliskin nyrkin lävistäneen hänet täysin. Mafon yritti vetää nyrkin pois, mutta Basilisk teki sen itse.

- Joko suostut kuolemaan?!!! Basilisk karjaisi. Joudun kohta käyttämään suurinta voimaani... 100 000 tonnin iskua...

- E-en vielä... Mafon kähisi ja löi Basiliskia leukaan. Hän tuli samalla tönäisseeksi tämän muurin reunan yli.

- E... Basilisk ihmetteli pudotessaan tyhjyyteen. - EN SUOSTU KUOLEMAAN TUOLLAISEN ITIKAN TAKIAARGGH!!!!!!!!!!!!!!

Hän karjaisunsa kaikui vielä kauan Mafonin korvissa. Sitten tuska kävi sietämättömäksi, ja Mafon taintui.

- Mikä tuo ääni oli? Ina ihmetteli jonkin matkan päässä.

- Ei varmaan mikään... Jani sanoi.

- Ihan kuin olisin kuullut jonkun huutavan... Ina sanoi.

- Kuvittelit vain, Jani sanoi. He juoksivat sisään linnan auki olevasta portista.

Omega W'Eepon oli juuri eräässä korkeassa linnantornissa ottamassa djemar-kupistaan huikkaa, kun ulkoa kuului kova räjähdys. - Mikä tuo oli?!

- Samaa voisin minäkin kysyä, Delta sanoi ja nousi pystyyn.

- Omikron! Käy katsomassa mitä siellä tapahtuu, Omega käski.

- Selvä selvä... Omikron huoahti ja meni ikkunan eteen. Hän kurkisti ulos ja kääntyi nopeasti muiden suuntaan. - Itämuuri on sortunut, ja jotain painavaa putosi sen vierelle.

- Mitä muka? Omega tuhahti.

- Mistä minä tietäisin, Omikron tokaisi ja nojasi seinään.

- Joka tapauksessa suunnitelma etenee erinomaisesti... Mitar on jo täällä, ja Master Phoenix, Omega sanoi ja hieroi käsiään yhteen. - Pian minusta tulee JUMALA!

- Kumma ettei Master Basilisk ole vielä palannut, Delta ihmetteli ja istui takaisin tuolilleen. - Ei kai nyt yhden armeijan hoitelussa noin kauan voi mennä?

- En kestä tätä tietämättömyyden tunnetta! Missä Master Phoenix oikein on? Omega huusi ja nousi pystyyn.

- Hän on vessassa, Omikron ilmoitti.

- Grh... eikö mastereiden kuuluisi olla ylivertaisia olentoja? Omega ärisi ja istui takaisin.

- En kyllä tajua, miksi Master Basilisk pyysi minua muuttamaan hänen ulkomuotonsa Master Phoenixin kaltaiseksi... siis, mitä hän tekisi sillä muodolla? Delta mietti.

- Kuka tietää, Omega sanoi ja joi kupistaan. Kohta Phoenix ilmestyi jostain. Kaikki olivat hiljaa pitkään, mutta lopulta Omega uskalsi sanoa:

- Tuota, mikä se räjähdys aikaisemmin oli?

- Mikä räjähdys? Phoenix kysyi katsomatta Omegaan päinkään.

- Itämuurin lähellä sattui romahdus. Voisitteko... mitenkään käydä katsomassa mitä siellä tapahtuu? Omega kysyi.

- Hah, kai voisin... mutta miksi vaivautua? Phoenix naurahti.

- Siis, jos mitenkään mahdollista... Omega sanoi mielistelevä sävy äänessään.

- Enpä tiedä. Taidanpa käydä katsomassa ihan vain uteliaisuudesta, Phoenix sanoi ja hyppäsi ikkunasta ulos. Hän levitti siipensä ja lensi muuria kohti.

- Siivet ovat kyllä käytännölliset... Delta sanoi.

- Jotenkin jumalalliset, Omega sanoi.

 

Phoenix lenteli muurin yllä ja katseli alas. Hän laskeutui alemmas ja näki Mafonin.

Joku lihaskimppu... Phoenix ajatteli halveksuvasti. Punertava kajo muurin juuressa kiinnitti hänen huomionsa. Tuttu loiste...

Hän syöksyi alas ja näki loisteen kivien seassa. Hän iski kätensä yhteen ja syntetisoi kivet pois tieltään. Hän katsoi Basiliskia, joka makasi kaikkensa antaneena maassa.

- Pikkuveli... mitä sinulle on tehty?! Phoenix ihmetteli ja katsoi ylös. Hän tunnusteli veljensä ihoa. - Se sotilas... hän tappoi pikkuveljeni! He saavat maksaa tämän... he saavat maksaa tämän!!!

Hän tarttui toisella kädellään toiseen ranteeseensa ja painoi jälkimmäisen kätensä Basiliskin otsalle.

Master-energiaa vain vähän. Hän on tosiaan kuollut... hänet täytyy haudata, hän ajatteli ja nosti Basiliskin syliinsä. Sitten hän lensi pois tämä mukanaan.

 

- Mikä Phoen... Master Phoenixilla oikein kestää?! Omega ihmetteli ärsyyntyneenä.

- Kärsivällisyyttä, keisari, Delta rauhoitteli.

- Mutta kun siinä ei voi mennä niin pitkään! Omega karjui.

En kestä tätä... Omikron ajatteli. - Käyn katsomassa onko Zylvion vielä valtaistuinsalissa, hän sanoi.

- Uskallatkin tehdä niin pyytämättä lupaa... Omega ärisi, muttei yrittänyt tehdä mitään estääkseen Omikronia. Tämä luikki tiehensä.

- Hemmetin Master Phoenix... Omega murisi ja tuijotti rannettaan kuin näkymätöntä rannekelloa.

- Mitä minusta? Phoenix kysyi ja hyppäsi ikkunasta sisään. Basilisk ei ollut hänen mukanaan.

- E-ei mitään! Ei yhtään mitään! Omega heilutti käsiään.

- Hyvä, koska olen juuri nyt erittäin pahalla tuulella, Phoenix sanoi ja harppoi heidän ohitseen. Omega katsoi hänen peräänsä hiljaa.

- Mitä siellä muurilla oli? Delta kysyi.

- Hiljaa! Phoenix huusi ja Delta vaimeni. Phoenix paiskasi oven kiinni perässään niin kovaa, että se meni palasiksi.

Joku on vienyt sen sotilaan pois ennen kuin kerkisin takaisin paikalle... raivostuttaa niin... Phoenix ajatteli vihaisena. - Basilisk... miten saatoit hävitä yhdelle ihmiselle?!!

- Kuulitko? Delta sanoi korvat höröllä. - Basilisk on kohdannut voittajansa!

- Mitä! Ei ole mahdollista! Masteria ei voi kukaan voittaa! Omega huusi ja nousi pöydästä. - Lähettäkää Zylvion Troops hoitelemaan ne kapinalliset! Ja Zylvion Elite Troops myös! Mutta Omikron ja sinä jäätte tänne. Teitä ei ole varaa riskeerata.

- Hyvä on, Delta sanoi ja käveli läheiselle seinälle. Hän otti käteensä ruskean torven, jota käytettiin linnan sisäisenä puhelimena.

- Master Basilisk mokasi. Lähettäkää kaikki joukot kapinallisten kimppuun. Omikron jää tänne.

- Maanalaisten käytävien kautta, Omega lisäsi.

- Menkää maanalaisten käytävien kautta, Delta käski.

- Selvä, joku sanoi langan toisesta päästä. Delta sulki "puhelimen".

- Ne kapinalliset ovat juonikkaampia mitä luulimme... Delta sanoi ja istui takaisin pöydälle.

- Mitar... tule pian tänne... kjeh heh heh! Omega hihitti.

- Mistäköhän kannattaisi etsiä ekaksi? Ina mietti.

- Mitä? Jani kysyi.

- Ediä ja Alia tietenkin! Ina sanoi.

- Varmaan heidät löytää tyrmistä, Jani kohautti olkapäitään.

- Heidät on voitu siirtää jonnekin, Alfa huomautti. - Emmehän ole tähänkään mennessä löytäneet ketään.

- Hyvä huomio, Jani sanoi.

- Minusta tärkeämpää olisi ensin hoidella Zylvion, sitten etsiä isoveljenne! Kun olemme tehneet sen, mikään ei enää estä meitä, Mitar sanoi.

- Älä anna tunteiden ottaa valtaa itsestäsi! Heidän löytämisensä voi lisätä voittamismahdollisuuksiamme, Knight sanoi.

- Eivät he nyt NIIN vahvoja olleet, Mitar sanoi. - Ja he ovat varmaan laiskistuneet tyrmässä.

- No eivät he nyt ainakaan meitä heikompia voi olla! Ina sanoi.

- Muistaakseni tyrmät olivat melko lähellä valtaistuinsalia, Alfa pisti väliin. - Voimme ottaa heidät matkan varrella.

- No tehdään sitten niin, Mitar sanoi hiukan ärsyyntyneenä.

- No, mitenkäs sinne päästään? Jani kysyi ja katseli muita.

- Hetkinen... muistaakseni... Alfa sanoi epävarmana ja katseli torneja. - Keskimmäisessä tornissa taisi olla valtaistuinsali. Päätellen siitä, että myös parveke on siinä tornissa. Muistan joskus katsoneeni tyrmän ikkunasta ulos, ja nähneeni tuon etupihan...

- Se sen täytyy olla! Ina hihkaisi.

- Menkäämme siis sinne, Knight sanoi ja he lähtivät juoksuun tornia kohti.

He juoksivat linnan etupihan läpi. Heidän ympärilleen oli istutettu kirsikkapuita suorissa riveissä. Kun ne kukkivat, paikka peittyy vaaleanpunaiseen loistoon.

Piha oli suora, leveä tie joka päättyi linnan seinässä olevaan jättimäiseen oviaukkoon. Ylhäällä parvekkeella kuningatar (tai kuningas) julisti kansalle tiedotuksia, ja kansa kokoontui tälle pihalle kuuntelemaan. Yksi näistä oli kuningatar Nemidye Sanolonin tiedotus Aqua-vuorten taistelusta. Zylvion Troops oli marssinut tämän pihan läpi lukemattomia kertoja palattuaan sodasta muun kansan vastaanottaessa heitä, mutta nyt kukaan ei ollut paikalla.

He menivät portista linnan sisälle. Seinät olivat kivisiä, ja seinillä oli säännöllisin välein aseteltu soihtuja tietä valaisemaan. Ikkunoista tuli sisään valoa riittämiin, mutta soihdut loivat silti tunnelmaa. Käytävä haarautui vasemmalle, keskelle ja oikealle.

- Mitä tietä? Mitar kysyi.

- Muistaakseni vasemmalle... Alfa sanoi ja he pitivät kiirettä. Käytävä vietti ylöspäin, ja se mutkitteli monta kertaa. Lopulta he tulivat pitkälle sellikäytävälle, ja he näkivät kaltereita silmänkantamattomiin. Kaikki tyrmät olivat kuitenkin tyhjiä.

- Miksi missään ei ole ketään? Ina ihmetteli.

- Tämä on todella, todella epäilyttävää... Mitar sanoi ja katsoi sekä oikealle että vasemmalle ennen etenemistä. Käytävä näytti jatkuvan molemmisssa suunnissa loputtomiin. Nyt soihdut olivat todella tarpeen, sillä valoa ei tullut mistään reiästä sisään.

- Missä he ovat? Jani kysyi.

- Ei, tämä ei ole se osasto. Varmimmat tyrmät sijaitsevat tuonnempana... Alfa sanoi ja juoksi vasempaan suuntaan.

Juostuaan ikuisuuden hämärissä käytävissä, he näkivät taas kerran käytävän kääntyvän oikealle. He kääntyivät kulmasta väsyneinä, ja näkivät kaksi vastakkaista tyrmää seinillä, ja oikealle kääntyvän käytävän.

- Tämä se on! Minä olin tuossa oikean puoleisessa, Alfa huudahti voitonriemuisena ja lysähti polvilleen.

- He hee! Viimeinkin! Jani nauroi, mutta kalpeni nähdessään molempien sellien olevan taas tyhjiä. Hän lysähti polvilleen, muttei ilosta vaan harmillisesta järkytyksestä.

- Missä he sitten voivat olla? Mitar ihmetteli.

- On vain kaksi vaihtoehtoa: heidät on tapettu, tai sitten he ovat siellä missä kaikki muut puuttuvat ihmiset, Knight sanoi.

- Mutta missä se on? Jani huusi.

- Siitä meidän täytyy ottaa selvää, Knight sanoi.

- Menemme seuraavaksi valtaistuinsaliin, jos se sopii teille, Mitar sanoi.

- Mrh... kai sitä on sitten pakko suostua... Jani sanoi.

- Jes! Alfa, missä se on? Tiedätkö? Mitar kysyi ja kääntyi Alfaan päin.

- Se on tuon käytävän päässä, Alfa sanoi ja osoitti oikealle kääntyvää reittiä. - Oikealle, portaat ylöspäin, ja pääsette suureen saliin. Sitten käännytte vasemmalle, ja näettekin jo valtaistuinsalin oven.

- Okei... mutta kuulostit siltä kuin et itse aikoisi tulla mukaan? Mitar ihmetteli.

- Öh, kertasin vain mielessäni, Alfa sanoi. - Mennään! Älkää kuhniko, sotilaat!

- Juu juu... Jani nyökytteli.

Omikron kuunteli Deltan ohjeita "puhelimesta", vastasi sitten myöntävästi ja sulki puhelimen. Hän kääntyi valtaistuimella istuvaan, ärtyneeseen ja samalla pelkäävän näköiseen Zylvioniin päin.

- Sinut siirretään muualle. Mitar ja hänen ystävänsä ovat minä hetkenä hyvänsä täällä, Omikron sanoi ja virnisti hieman.

- Mitä! Mitarko? Zylvion huudahti ja nousi pystyyn. Omikron hätkähti, mutta pakotti itsensä pysymään paikoillaan.

- Tuo oli vaarallista. Olisit voinut iskeä. Älä enää toiste tee äkkinäisiä liikeitä, Omikron torui ja heristi sormeaan. - He saattavat yhtä hyvin olla tuolla kulman takana! hän huusi ja osoitti sormellaan valtaistuinsalin sisäänkäyntiä. Oven takaa käveli esiin Mitar.

- Mit...?! Zylvion järkyttyi.

- Nhah ha! Omikron nauroi ja napsautti sormiaan. Harhakuva haihtui ilmaan. - Jos selviät, mikä on kyllä epätodennäköistä, kannattaisi joskus tutustua haltioiden mielenrauhoitustekniikoihin. Romahdat vielä henkisesti jos jatkan tätä.

- Sinä... Zylvion huokaisi ja katsoi Omikronia vihaisesti.

- No niin, tulepas nyt suosiolla ettei tarvitse ryhtyä koviin otteisiin! Mihin kyllä mielelläni ryhtyisin, Omikron sanoi ja tarttui Zylvionia ranteesta.

- Päästä irti! Tulen kyllä, Zylvion huusi ja riuhtaisi kätensä irti.

- Sepä hyvä, Omikron sanoi. Ovi aukeni. Hän heilautti kättään ja heitti miekkansa oveen. Sisään tuleva haltiasoturi sai sen nipin napin väistettyä.

- T-toimme Diaroteksen, hän ilmoitti ja koputti oveen, vaikka se olikin jo myöhäistä.

- Ai, pankaa hänet tuohon, Omikron sanoi välinpitämättömästi. Kaksi soturia raahasivat tärisevän Diaroteksen valtaistuimen luo ja istuttivat hänet siihen.

- M-mitä t-teette m-minulle? Diarotes änkytti.

- Kuule, jos et tottele, käy huonosti, Omikron sanoi ja katsoi Diarotesta niin pelottavasti kuin pystyi. Eli TODELLA pelottavasti.

- Iip! M-m-mitä minun pitää tehdä? tämä kysyi.

- Jos tänne tulee joku ja kysyy Zylvionin olinpaikkaa, vastaat että hän on linnan sisäpihalla. Jos he eivät tiedä missä se on, kerrot heille. Ymmärretty? Omikron käski.

- S-s-selvä, Diarotes sanoi. Hiki valui hänen poskiaan pitkin vuolaana virtana.

Vaikka en pahemmin pidäkään sinusta, itseasiassa inhoan sinua, niin toivoisin silti että kaikki olisivat tällä hetkellä turvassa... Zylvion ajatteli.

- Hyvä, Omikron sanoi ja vei Zylvionin pois soturit perässään. Diarotes odotti joitakin minuutteja, ja sitten ovi paiskautui auki. Eliittijoukko murtautui sisään Mitar etunenässä.

- Valmistautukaa kuol... hän huusi ja huomasi Diaroteksen.

- Kuka hän on? Ina ihmetteli.

- Samaa voisin kysyä sinulta, Jani sanoi.

- Hän on Diarotes, Zylvionin varakuningas, Knight selitti.

- Mutta miksi hän on täällä, kun kaikki muut ovat kadoksissa?! Mitar karjui ja asteli Diaroteksen eteen.

Hän tarttui tätä kauluksesta ja paiskasi hänet seinää vasten.

- MISSÄ ZYLVION ON?!!! Mitar karjui päin hänen naamaansa.

- H-hän on l-linnan s-sisäpihalla... Diarotes änkytti hiljaa.

- Miksi hän siellä on? Mitar huusi.

- E-en t-tiedä... minulle kerrottiin niin, Diarotes kertoi.

- Mitä IHMETTÄ täällä oikein tapahtuu? Mitar murahti ja päästi Diaroteksen putoamaan lattialle.

- Missä sisäpiha on? Knight kysyi.

- K-kun menette... suureen saliin, vasemmanpuoleinen seinä täältäpäin katsoen... seinä... siinä on ovi! Ovesta p-pääsee sisäpihall... Diarotes änkytti ja pyörtyi sitten.

- Tämä taisi olla hänelle liikaa... Alfa sanoi.

- Joku lienee uhkaillut häntä ennen meitä... ei hän pelkästään tuosta voinut järkyttyä niin paljon... Knight sanoi.

- Miten niin? Enkö muka ole niin pelottava? Enkö luo kauhua vihollisen keskuuteen? Mitar tokaisi ja astui lähemmäs Knightia.

- En minä niin sanonut! Tarkoitin vain, ettet ole NIIN pelottava että viholliset PYÖRTYISIVÄT! Knight sanoi.

- Olkaa kilttejä ja lopettakaa tuo riitely, eikö meidän pitäisi etsiä Zylvion? Ina pyysi. Janin ja Mitarin vielä kestän, mutta Knight ja Mitar?

- Totta... mennään! Mitar sanoi ja juoksi ovesta suoraan ulos.

- Odota meitä! Jani huusi ja meni perään.

Hän on Zylvionin alas syöksemisestä niin "innoissaan", että hänen harkintakykynsä huononee... muillekin on tässä sarjassa käynyt niin. Bingo, Master Cerberus... kaikki menettivät sisäisen rauhansa tiukan paikan tullen. Minäkin... kohdatessani Basiliskin kaupungin sisäänkäynnillä, menetin malttini... Knight ajatteli. Enää en anna sen tapahtua.

Mitar paiskasi oven auki ja katsoi ympärilleen.

- Reitti selvä, hän sanoi. He astelivat eteenpäin seinän viertä. Kaikkialla oli ruohoa ja vihreitä puita oli istutettu sinne tänne. Sammal peitti linnan seinää. Vaikka näkymä oli sinänsä aivan mukava, tunnelma oli jollain lailla painostava. Pitkä sisäpiha jatkui linnan seinää pitkin ikuisuuksiin, ja linnan seinä toimi sen reunana. Toisena "seinänä" taas oli korkea murattien peittämä kivimuuri, joka oli päällystetty piikeillä.

- Minulla on tästä paha tunne... Alfa sanoi.

- Sinullakin? Jani kysyi. Hän näki eräässä puussa jotain punertavaa. - M... m...

- Mitä? Mitä "m"? Alfa kysyi.

- MASTER PHOENIX! TAAS! Jani kiljui ja osoitti puun oksalla lepäilevää Phoenixia.

- Olenkin jo odotellut... Phoenix virnisti. Hänen silmistään kuitenkin huokui viha.