- Taidanpa katsoa, mitä fanipostia on tullut, sanoin ja klikkasin ficcisivumme linkkiä.

- Mitä fanipostia? Phoenix kysyi vierestäni.

- Fanipostia... niitä viestejä, joita sarjan fanit lähettelevät tekijälle, vastasin hänelle kääntämättä katsettani ruudusta.

- Niin, tiedän, mutta eihän tälle sarjalle edes tule fanipostia, Phoenix tuhahti ja poistui huoneesta.

- Ei siitä tarvitse erikseen huomauttaa... mutisin pääni vajoten synkkämielisenä pöydälle.

CYBERALCHEMIST 77

PALUU UNIVERSUMIPORTTIIN

- Nyt, kun Master Phoenix menee hakemaan Demonin veren, me voimmekin mennä jo edeltä universumiporttiin tekemään valmistelut. Omega sanoi.

- Miten aiotte muka avata sen, ettehän pysty käyttämään alkemiaa! Mitar tokaisi.

- Hölmö. Sinun avullasi, tietenkin! Omega hymähti, kumartui ja tarttui Mitarin leukaan puristavalla otteella.

- Kh... entä jos en suostu? Mitar kysyi.

- Höh, tyhmä kysymys! Omega sanoi, päästi irti hänen leuastaan ja nousi takaisin pystyyn. - Sellaista vaihtoehtoa ei ole! Suostut, tai itket ja suostut. Delta!

- Selvä, Delta huokaisi ja osoitti Mitaria sormellaan. Sormesta lähti sähkönkipinä, joka iski Mitaria järisyttävästi.

- Aargh! Mitar karjui sokin voimasta.

- No, avaatko jo sen portin vai vieläkö pitää itkettää lisää? Omega kysyi myhäillen.

- Kh... kai se pitää sitten... Mitar ähkäisi. Toivottavasti Ina ja muut tekevät jotain antamillani tiedoilla... Zylvion ei saa joutua Phoenixin käsiin! En tosin tiedä mitä minulle itselleni tapahtuu...

Hän otti taskustaan kuluneen pergamentin, jossa oli outoja merkkejä ja keskellä soikea syntetigrammi. Vaikka hän tiesi, ettei se onnistuisi, hän laskeutui kyykkyyn, asetti sen maahan ja painoi syntetigrammin keskipistettä. Kuului vain pihahdus, ei muuta.

- Ei onnistu. Tarvitsen enemmän energiaa tähän. Paikka Waljod-nummella olisi paras tähän tarkoituks... hän pudisti päätään.

- Älähän vielä! Löysimme Zylvionilta tämän, Omega sanoi ja otti povitaskustaan jotain punertavaa mönjää.

- Viisasten kivi! Mitar hämmästyi. Hän siis oli säilyttänyt sitä Amestrisista lähdön jälkeen...

- Tietääkseni tämä vahvistaa alkemiaa. Ammenna tästä niin paljon kuin tarvitset! Omega sanoi ja heitti hyytelömöykyn Mitarille. Tämä koppasi sen ja painoi sen syntetigrammia vasten.

Tyhjästä ilmestyi purppuranvärinen pyörre, joka ympäröi Omegan, Deltan ja Mitarin mutta ei mitään muuta, keskuksenaan syntetigrammi. Ympäristö katosi ja heidän tajuntansa meni sekaisin, paitsi Deltalla joka oli kokenut kaikenlaista magiaan liittyvää ja oli siksi tottunut tällaisiin mielenhämmennyksiin.

Hetken päästä pyörre hajosi ja he huomasivat olevansa paikassa, jossa kaikkiin suuntiin lähti loputtomiin jatkuvia, kristallin verhoamia käytäviä. Paikka oli kuin ääretön peilisali, ja kristalli tuntui olevan ainoa fyysinen asia heidän lisäkseen tässä palatsissa. Lattia oli vitivalkoista. Paikan keskellä korokkeen päällä oli suuri, korkea peili jota reunustivat sinertävät kristallit. Koroke muodostui useista kerroksittaisista levyistä, jotka muodostivat porrasmaisen muodostelman sen ympärille. Peilistä heijastui sama loputon maisema kuin sen ulkopuoleltakin, mutta Omegan, Deltan ja Mitarin peilikuvia siellä ei näkynyt. Tällainen paikka oli universumiportti.

- Kerrassaan... loisteliasta! Tällainen se siis oli! Omega ihasteli ja kierteli ympäriinsä ihailevana. - Ja tuo peili... on kai se portti, jonka kautta Cubelackemith yritti vetää Rezamin jumalten maailmaan.

Tämä paikka on aina niin upea, että se ällistyttää minua edelleen... Mitar ajatteli mielessään. Hän nousi pystyyn ja tuijotti peiliä. En koskaan keskittynyt tähän yksityiskohtaan käydessäni täällä. Onkohan...

Hän astui korokkeen päälle kuin varoen ansaa. Hän kosketti kädellään peilin pintaa. Se värähti ja kohdasta johon hän oli koskettanut lähti jokaiseen suuntaan etenevä rengasmainen aalto, kuin heittäisi kiven veteen.

- Olet siis jo kastautumassa, pikku-Cubelackemith? Yritätkö tehdä sen ennen kuin ehdimme edes antaa sinulle tarvittavan energian ja tuhota meidät samassa prosessissa? Ei onnistu, kuules! Omega tokaisi. Mitar ei keksinyt mitään sanottavaa vastaan, vaan kuljetti sormeaan pintaa pitkin.

Se ei tunnu niinkään vedeltä kuin miltä näyttää, vaan enemmänkin hyytelöltä... hän mietti.

- Delta, anna hänelle Knightin master-energia! Omega käski.

- Selvä, Delta sanoi ja meni Mitarin luo. Hän suoristi kätensä eteensä ja mutisi jotain. Vasemmasta kädestä lähti sakeaa, mustaa negargiaa, ja oikeasta valkoista posirgiaa. Ne kietoutuivat yhteen vähän matkan päässä ja kiinteytyivät yhdeksi litteäksi kiekoksi, joka näytti aivan Yinilta ja Yangilta. Kiekko jäi leijumaan ilmaan Deltan ajatuksen voimalla.

- Tätä taikaa käytti haltioiden suurin velho, ja se poimuttaa kaikkialla ympärillämme virtaavaa energiavirtaa, jota alkemiakin käyttää. Sillä tavalla se luo rinnakkaisulottuvuuden oman ulottuvuutemme sisään, jota voi käyttää tilana asioiden varastoimiseen, Delta selitti ja napsautti sormiaan.

Yinin ja Yangin muotoiset kuviot erosivat toisistaan ja niiden takaa paljastui aukko Deltan juuri mainitsemaan rinnakkaisulottuvuuteen. Sen täyttivät violetit pyörremyrskyt, pyörteet ja kieroutumat.

- Tänne sisälle sinetöin aikaisemmin Master Knightin master-energian. Vedän sen nyt ulos, Delta sanoi ja nykäytti sormiaan. Aukosta virtasi keltaisensininen lanka, joka kietoutui Mitarin ympärille ja imeytyi häneen.

- AARRRRGGHHH!!!! Mitar karjui energian sulautuessa häneen ja sen rasittaessa hänen ruumistaan kaikella voimalla, jota Knight oli elämänsä aikana kerännyt. Prosessi kesti tuskallisen pitkään, ja lopulta energia oli imeytynyt täysin.

- Nyt sinäkin olet master! Omega virnisti.

- Haah... haah... Mitar huohotti ja tuijotti lattiaa.

- Master Mitar! Omega naurahti. - Ei, se ei kuulosta hyvältä. Paremminkin Master Lorighan.

- Ei master-energian sulauttaminen häneen vielä masteria tee, Delta tokaisi.

- Ihan sama. Voit mennä jo universumiporttiin totuttelemaan, odottelemme sillä välin Phoenixia... Omega huiskautti kättään.

Jos menen sinne, en ehkä koskaan palaa... Mitar ajatteli ja otti yksittäisen askeleen kohti porttia.

- Hei, eihän tässä koko Allavaa olla siirtämässä! Vain minut, Delta, Omikron ja Phoenix. Oikeastaan... Omega sanoi kuin olisi arvannut Mitarin ajatukset. - Oikeastaan voisimme tehdä sinusta itsestäsikin jumalan! Miltäs kuulostaa? Ellet muistele pahalla sitä kidutusta...

- Ei kiitos, Mitar murahti vaikka tunsikin pientä houkutusta Omegan tarjousta kohtaan.

- Höh. Saisit edes jotain hyötyä! Omega intti.

- Sanoin ei kiitos, Mitar painotti.

- No ei sitten, Omega tuhahti. - No, sisään siitä!

Mitar työntyi sisään peilin nestemäiseen tilaan, vastemielisestä tunteesta huolimatta.

Kiva, vaatteet kastuvat... hän mietti.

 

Omikron ja Zylvion puolestaan olivat pienessä, hämärässä ja lukitussa huoneessa linnan koillisosassa. Zylvion seisoi seinää vasten, Omikron taas piti vahtia ovella. Kumpikin oli hiljaa.

Miten kauan heillä vielä oikein menee?! Omikron ajatteli kärsimättömästi.

Zylvion liikahti. - Kuule, jos odotutat minua vielä hetkenkin, niin menetän kärsivällisyyteni.

- Vai että niinkö? Omikron irvisti. - Sama kuule täällä!

Mitähän tuokin tarkoitti? Zylvion ihmetteli. Ai niin... olihan minulla varalla tämä. Miksi muistin vasta nyt?

Hän työnsi kätensä poviväliinsä ja vetäisi sieltä pienen, vaaleanpunaisen parfyymipullon.

- Sinä! Seis siihen paikkaan! Omikron huudahti ja osoitti miekallaan Zylvionia.

- Tämä on vain parfyymia, Zylvion väitti. Omikron laski aseensa ja rauhoittui. Varoittamatta Zylvion osoitti suihkepullolla häntä ja suihkutti. Omikronin taju sumeni ja hän menetti tasapainonsa.

- Mit...ä tämä on? Omikron sopersi ja yritti parantaa otettaan peitsestään.

- Uniparfyymia vain... hah hah! Zylvion virnisti ja hyppäsi ikkunasta ulos rikkoen sen sirpaleiksi. Ikkuna aukeni juuri sopivasti linnan sisäpihalle. Alas oli ehkä vain metrin tai parin pudotus.

- Senkin... tästä et selviä! Omikron ärisi.

Pääsin pakoon... mutta kuinka pitkäksi aikaa? Zylvion mietti juostessaan sisäpihaa pitkin. Hetko... aistin alkeemisen voiman, ei kaksikin, jossain lähistöllä... niiden on pakko olla ne Mitarin Amestrisin kaverinsa tai sitten teräsveljekset, mutta jälkimmäinen ei ole kovin todennäköistä. Ehkä he voivat auttaa...

 

Samaan aikaan Alfa ja Elricien "perhe" (kaipa heitä voi siksi kutsua) juoksi edelleen kohti tuntematonta päämääräänsä... he juoksivat itseasiassa suoraan Zylvionia kohti, ja Zylvion heitä. On vain ajan kysymys, koska he kohtaisivat...

- Muuten, Ed sanoi.

- Mitä? Alfa kysyi.

- Mitä, jos se Diarotes kenestä puhuitte aiemmin, valehteli sanoessaan että Zylvion on täällä sisäpihalla saadakseen teidät ansaan? Ed huomautti.

- Hmm... se on mahdollista, Alfa myönsi.

- Ei mahdollista, vaan erittäin todennäköistä! Jani korjasi.

- Hyvä on, todennäköistä sitten, Alfa myöntyi. - Joka tapauksessa, löydämme hänet ennen pitkää, vaikka joutuisimme koluamaan koko linnan läpikotaisin!

- Mutta ennen sitä he ehtivät tappaa Zylvionin, Jani sanoi.

- Ja sitten on liian myöhästä pelastaa Mitaria tai ylipäänsä ketään, Al lisäsi.

- Hmm... tuossa on perää, Alfa sanoi. - Mutta mitä muutakaan voimme tehdä? Ellemme etsi pääpiruja käsiimme ja iske heistä ilmoja pihalle.

- Miksi kaikki yrittävät ratkaista tämän väkivallalla...? Ed mutisi.

- Omega on hullu, niin kuin haltioiden mestarivelho kertoi Mitarille, Ina sanoi.

- Häneen ei neuvotteleminen tepsi... Alfa sanoi.

- No miksemme sitten vain vangitse häntä? Ed kysyi.

- No, voimme tietysti yrittää, mutta en usko että se tulee olemaan niin helppoa. Sitäpaitsi velhon vangitseminen ilman vähintään yhtä vahvan velhon apua taitaa olla mahdotonta, Alfa sanoi tyrmäten Edin idean.

- Mrh... Ed murahti.

- Tässä ajassa he olisivat ehtineet tehdä jo vaikka mitä, Jani sanoi. - Jos Zylvion tosiaan on täällä sisäpihalla, he ovat luultavasti jo universumiportissa ja jättivät Demonin veren hankkimisen hänestä Phoenixin työksi. Knightin energia on varmaankin jo "annettu" Mitarille, joten vaikka onnistuisimme pysäyttämään heidät...

- Niin...? Ina kysyi. Mistä lähtien Janilla on ollut noin hyvä päättelykyky?

- Mitar saa silti tajuttoman määrän voimaa itselleen! Jani huusi vihaisena ja puristi nyrkkiään tuijottaen taivaalle. Samalla hän törmäsi puuhun, ja muut pysähtyivät.

- Katsoisit eteesi, tyhmä... Ed moitti.

- Khh...! Älä unohda, voitin sinut kilpailussa! Jani tokaisi hivellen sattuvaa otsaansa.

- Missä kilpailussa...? Ed ihmetteli.

Ai niin, sehän oli unta... Jani tajusi. - Ääh, ei missään.

- Ei kun kerro! Ed sanoi sinnikkäästi.

Pakko vaihtaa puheenaihetta! Jani ajatteli. - Tuotaah... ai niin! Mitä jos joudumme taisteluun heidän kanssaan? Jo Phoenix yksinään on aivan liian voimakas meille. Knightkin sai surmansa häntä vastaan taistellessaan! Ja vaikka pysäyttäisimmekin hänet ja pilaisimme heidän suunnitelmansa, Omega voi silti, hullu kun on, pakottaa alaisensa taistelemaan meitä vastaan. Miten voimme voittaa?

- Hyvä kysymys. En tiedä onko teillä jotain salaisia kykyjä, mutta minulla on jousiammunta, miekkani Scindere ja pian magiakin. Eli olen tällä hetkellä joukkomme voimakkain. Silti en tiedä, pystynkö voittamaan edes isoveljeäni. Ja Deltan loitsut ovat melko paljon hämärän peitossa... muistattehan sen lohikäärmemuodon? Liikaa tuntemattomia tekijöitä. En todellakaan tiedä miten voimme voittaa... Alfa sanoi.

- Jani! Sanoit äsken että Mitarilla on nyt masterin voimat. Voisiko se auttaa? Ina sanoi.

- Tosiaan. Se voi olla hyödyksi, Alfa sanoi.

- Hei! Se oli vain... Jani huudahti, mutta hätkähti sitten.

- Hetkonen... Alfa, mitä tarkoitit sanomalla "ja pian magiakin"?

- Niin... katsokaapa tätä, Alfa sanoi ja näytti kirjaa, jonka oli aiemmin nostanut maasta Deltan kaapattua Mitarin. Muut tulivat lähemmäksi katsomaan ja tuijottivat sitä pitkään.

- Mikä se on? Ed kysyi.

- Se on "sinetin kirja". Siihen on kirjattu muistiin kaikkien haltiamaagien nimet. Olen ehkä kertonutkin joskus. Tämän avulla haltianeuvosto hallitsee sitä, kuka voi käyttää magiaa ja kuka ei. Tämän avulla he myös sinetöivät minun magiankäyttöni, Alfa selitti.

- Vai niin...! Mitä se siellä teki? Ina huudahti.

- Luultavasti Delta pudotti sen ja oli keskittynyt liikaa Mitariin huomatakseen sitä. Meidän onneksemme, Alfa sanoi. Tai oikeastaan minun onnekseni.

- Pystyykö magiankäyttökyvyn myös palauttamaan? Jani kysyi.

- Tietenkin. Taidanpa tehdä sen nyt heti! Alfa hihkaisi ja yritti innoissaan avata kirjan. Hän sai kuitenkin sähköiskun, ja menetti otteensa kirjasta johtaen kirjan putoamiseen maahan.

- Mitä? Ed ihmetteli.

- Siihen on asetettu suojaloitsu, Alfa ärähti. - Sen voi purkaa vain magialla... enkä pysty nyt käyttämään sitä! Hitto! Mikä nyt neuvoksi?

- Unohdat nyt, että minäkin osaan magiaa, Ina muistutti. - Kerro vain mitä pitää tehdä.

- Tosiaan! Ina, olet taivaan lahja! Alfa hihkaisi ja rutisti tätä kovaa.

- H-hellittäisitkö vähän, en voi hengittää... Ina pihisi.

- Ai, anteeksi, Alfa sanoi ja peräytyi. - No niin. Tämä on vähän hankalaa, koska osaat vain perusteet, mutta yritetään.

- Mitä teen? Ina kysyi.

- Hmm... tällaiset suojaukset tehdään yleensä asettamalla esineeseen, eli tähän kirjaan, monimutkainen ja tavallaan "älykäs" loitsu. Jos joku, jonka energiavirta ei sovi yhteen loitsun asetusten kanssa, yrittää avata kirjan, loitsu laukeaa. Tässä tapauksessa se antoi sähköiskun, Alfa selitti.

- Miten sen voi purkaa? Jani kysyi.

- Meidän pitää murtautua loitsun perusrakenteisiin, mutta luultavasti kenelläkään meistä ei ole energiavirtoja joita loitsu ei torjuisi. Eli emme voi edes hipaista taikaa. Onko ideoita? Alfa kysyi.

- Vaikeaa... Jani sanoi pää pyörällä.

- Hmm... jos vaikka voisimme käyttää jonkun vihollishaltian energiavirtaa, voisimme murtaa loitsun? Ina kysyi.

- Kyllä, kai, mutta täällä lähistöllä ei ole ketään... Alfa sanoi.

- Entäs ne kaksi haltiaa, jotka tunsit kouluajoilta? Jani ehdotti.

- Sinne menee liikaa aikaa juoksemalla, ei onnistu, Alfa sanoi.

- Entäs ne hypnoosipannat jotka olivat isoveljien kaulassa? Jani kysyi.

- Tosiaan! Niissä on taatusti jäänteitä heidän energiastaan, onhan ne sentään täytetty pullolleen magialla, Alfa hihkaisi.

- Missä ne ovat? Jani kysyi suunnaten kysymyksensä Edille ja Alille.

- Miksi me nyt kantelisimme niitä mukanamme? Jätimme ne tietenkin sinne, Ed tokaisi.

- Hemmetti... Jani ärähti.

- Täytyy keksiä jokin toinen keino... Alfa mutisi.
 

Omikron oli edelleen vähän tokkurassa Zylvionin parfyymin jäljiltä. Hän oli yrittänyt ilmoittaa Omegalle ja Deltalle "puhelin"torven kautta, mutta vastausta ei ollut kuulunut.

He ovat tietenkin jo siirtyneet universumiporttiin... hän päätteli.

Aivan kohta Phoenix lennähti paikalle.

- Arvon master viitsii viimeinkin saapua... Omikron mutisi.

- Mitäs nyt?! Missä Zylvion? Phoenix ärjäisi.

- Hän oli paremmin varautunut kuin luulin. Hän nukutti minut ja pakeni, Omikron selitti.

- Höh. Teistä haltioista ei ole mihinkään! Minä olisin kumonnut unilääkkeen vaikutuksen hetkessä, Phoenix tuhahti.

Niin minäkin. Xenot ovat onnistuneet pitämään ässänsä turvallisesti hihassa piilossa... Omikron ajatteli myrtyneenä.

- Pitää kai ottaa hänet kiinni... Phoenix huokaisi ja levitti siipensä uudelleen.

- Odotas. Jotain tuli mieleeni. Miksen keksinyt sitä heti? Parfyymin vaikutusta varmaan sekin, Omikron pysäytti hänet.

- Mitä? Phoenix kysyi ärsyyntyen.

- Alfa on tulossa tänne päin. Vaistoan sen. Ja he kohtaavat Zylvionin pian. Pystyn kyllä arvaamaan sen verran. Järjestetäänpä heille pieni ansa, kun he tulevat tänne... Omikron sanoi ja virnisti ilkeästi.

- Mitä tarkoitat? Phoenix kysyi kiinnostuneempana.

- Tahdon kohdata Alfan yksin. Ja sinä varmaan olisit kiitollinen, jos olisi yksi itikka vähemmän ärsyttämässä, vai? Omikron vihjasi.

- Joten johdatetaan heidät erilleen. Tulepas, niin näytän...

Uskaltaakin puhutella masteria noin tasa-arvoisesti... Phoenix ajatteli vihan kipinä kytien sisällään. Toisaalta pidän hänen pelottomuudestaan, hän muistuttaa tietyllä tavalla minua.

Ai niin... olihan minulla tämä! Omikron muisti ja otti vyölaukustaan pienen kristallin. Tämän maagisen kiven avulla voin muodostaa milloin tahansa yhteyden toiseen kiveen, johon on kryptattu sama energiamalli. Zylvionille asetettiin sellainen kidutusvälineeksi...

Hän vetäisi syvään henkeä ja sulki silmänsä puristaen kiveä pehmeästi sormissaan. Kivi alkoi hehkua vaimeaa punaista valoa.
 

Zylvion kääntyi kulman taakse ja kompastui saman tien irronneeseen puunoksaan. Hän kompuroi pystyyn ja jatkoi juoksuaan. Hän joutui kuitenkin taas pysähtymään melkein heti, tällä kertaa yllätyksestä.

Hän nimittäin näki edessään Janin, Inan, Alfan, Edin, ja Alin pysähtyneenä läheisen puun viereen. Hän meinasi huutaa, kun häneen iski raastava kipu, ja hän parkaisi.

Mit...? Zylvion kaatui maahan puristaen oikeaa nilkkaansa. Hän vetäisi lahkeen ylös ja sormeili jalkaan kiinnitettyä rengasta, johon taas oli upotettu samanlainen kivi kuin Omikronilla oli.

- Tuohan on...! Jani huudahti.

- Mitä hän täällä tekee? Alfa ihmetteli.

- ...kuka hän on? Jani kysyi osoittaen kysyvästi maassa retkottavaa kuningatarta.

- Etkö muista? Hän on Zylvion! Ina huudahti.

- Ai, niinpäs onkin... Jani raaputti päätään.

Noinko nopeasti hän meni unohtamaan jonkun ulkonäön...? Ed kummasteli.

Ina ryntäsi auttamaan Zylvionia ja kumartui tämän puoleen.

- Oletko kunnossa? hän kysyi.

- K... kuka? Zylvion kysyi.

- Muistat... muistatte kai? Minä, toinen Mitarin Amestrisin ystävistä, Ina! Ina selitti.

- Vai niin... auttakaa minua samaan tämä kirottu rengas irti! Zylvion sanoi.

- Selvä! Ina sanoi ja kosketti rengasta irroittaakseen sen, mutta säpsähti taaksepäin saadessaan voimakkaan sähköiskun.

- Mikä hänellä on? Alfa kysyi tullessaan Inan vierelle muiden kanssa.

- Hänelle on asennettu jokin kidutusväline... en pysty koskettamaan sitä, Ina sanoi.

 

Siitäs sait, kun nöyryytit haltioiden taidokkainta tappajaa! Nha hah hah! Omikron nauroi mielessään.