- Ja niin päättyy kertomukseni nuoruudestani, Omikron sanoi.

- Olen sanaton, Alfa sanoi ilme vakavana.

- Niin se kumminkin meni, Omikron sanoi ja naksautti niskaansa.

- Nyt ymmärrät, miltä minusta tuntuu. Toivottavasti.

Samassa hän sai odottamattoman iskun naamaansa. Hän heilahti ja hieroi poskeaan. - Mit...?!

- Senkin... Alfa mutisi nyrkki ojossa. - Olisin voinut vaikka pyörtyä kaikesta tuosta tietomäärästä!

Omikron pysyi vaiti hölmistyneenä, keksimättä mitään vastaansanottavaa.

- Olet sinäkin yksi... Alfa huokaisi ja tarttui Scindereen. - Mutta... miksi yhä seuraat Omegaa, vaikka tehtäväsi on aikaa sitten suoritettu? Mikset tule meidän puolellemme?

- Koska... uskon Omegan olevan pohjimmiltaan oikeassa.

CYBERALCHEMIST 81

HUUTO

- Ymmärrän kyllä tuskasi, mutta eikö tämä mene vähän liian pitkälle? Mitar kysyi.

- Ihan kuin sinäkin muka ymmärtäisit! Omega tuhahti. - Tiedätkö, minkä takia olen odottanut 30 vuotta, että pääsisin tähän asti?

Mitar odotti hiljaa.

- Luulen, Omega sanoi hivenen haikeutta sanoissaan, - Että jumalan mahdin voimin voisin valvoa koko maailman rauhaa, ettei sellaisia kuin Xenot ilmestyisi enää. Sen takia olen pystynyt käymään läpi kaiken tämän piinaavan odotuksen, kaiken tämän... ja nyt se hetki on käsillä. En voi hävitä nyt!

Melkein käy sääliksi... Mitar ajatteli mutta karisti sitten ajatuksen mielestään. Ei! Jos nyt pehmoilen, kaikki kuolevat ja Omega saa tahtonsa läpi - hänhän saattaa jopa valehdella. Ja vaikka ei, niin en usko Phoenixin olevan yhtä rauhantahtoinen jumalana...

- Oletko nyt hieman tahtovampi yhteistyöhön? Omega kysyi.

- En tippaakaan. Pidän kiinni omasta näkemyksestäni viimeiseen saakka, ettekä te sitä muuta, Mitar tuhahti.

- Vai niin... sitten täytyy kai käyttää kiristyskeinoja, Omega napsautti sormiaan. Mitään ei tapahtunut. Hän teki sen uudestaan, ja karjaisi: - Delta! Ota yhteys Phoenixiin!

- Selvä, Delta hätkähti ja loi kämmenelleen ohuen peilin, josta heijastui kuva Phoenixista taistelemassa Elricejä ja Zylvionia vastaan.

- PHOENIX! Omega huusi.

Phoenix pysähtyi. - Mitä nyt?! Mistä tuo ääni tulee?

- Omega tässä. Voitko täyttää pyynnön? Omegan ääni kysyi.

- Millaisen? Tässä ollaan kuule taistelun tiimellyksessä! Phoenix ärähti.

- Pidä heidät, tietenkin Zylvionia lukuunottamatta, hengissä kunnes toisin määrään. He saavat olla panttivankeina, jotta Mitar suostuu yhteistyöhön. Ymmärretty? Omega kysyi.

- Hmph... en tietenkään tottele! Nuo tyypit ovat loukanneet ylpeyttäni jo liikaa. En voi jättää heitä henkiin... Phoenix naurahti ivallisesti.

- Tämä on käsky! Omega huusi. - Ellet tahdo maistaa Paholaisen puraisua...

- Mitä? Phoenix hämmentyi.

- Keksimäni laite, joka tappaa kenet tahansa haluamani henkilön. Toimiakseen se vaatii vastaanottajan kohteen ruumiiseen. Sinussakin on sellainen... Omega hykersi.

- Hah! Phoenix hörähti ja nauroi sitten vielä enemmän. - Luuletko, että moiset temput tepsisivät minuun! Unohdat, että palaan aina henkiin...

- Sehän katsotaan! Omega tokaisi ja kuului vaimea napinpainallus. Phoenix tarttui rintaansa ja kaatui maahan. - Ha ha! Siinäs näit!

- Keisari... oliko tuo viisasta? Nyt koko suunnitelma on pilalla... Delta huomautti.

- Hups, tosiaan... hei, Phoenix? Et kai vielä kuollut? Omega kysyi varovasti.

- Hah... en tietenkään! Phoenix sylkäisi maahan ja nousi pystyyn yhtä elävänä kuin ennenkin. - Mutta nyt olen todella vihainen...

- Ei muistella pahalla, eihän? Omega nauroi hermostuneena.

- MITAR! Ina huusi kaiken keskellä.

- Hmh? Omega ja Phoenix hymähtivät yhtäaikaa, ja Phoenix kohotti katseensa.

- Älä huoli meistä! Vastusta heitä viimeiseen pisaraan asti, me pidämme kyllä itsestämme huolen! Älä lannistu vaikka he uhkaisivat tappaa meidät! Ina huusi mahdollisimman kovaa.

Mitar päästi yllättyneen äänen.

- Delta! Älä anna heidän vaihtaa enempää sanoja! Sammuta ääniyhteys! Omegan ääni huusi.

- S-selvä...! Delta vastasi ja sammutti loitsun.

Mitar tuijotti maahan, jos sellainen siis olisi ollut, yllättyneisyyden, hämmennyksen ja mielenmyllerryksen vallassa.

- Ystävät... ei teidän tarvitse uhrautua minun vuokseni...!

- Perhana...! Omega ärisi. Nyt emme saa Mitaria mitenkään toimimaan vapaaehtoisesti...! No, ainahan on Deltan hypnoosi... täytyy vain luottaa, että Phoenix hoitaa homman.

- Hohhoijaa! Mitähän sitä tekisi? Omega haukotteli ja venytteli.

Kiitos... kiitos, ystävät... Mitar ajatteli.

 

- Ina! Mitä oikein luulet, että Mitar nyt ajattelee meistä?! Jani nuhteli.

- Mieti mieluummin sitä, mitä hän ajattelisi nyt jos en olisi huutanut siihen väliin! Ina pisti takaisin.

- Hän hyökkää! Ed ilmoitti. Phoenix iski kätensä maahan ja muodosti siten sarjan halkeamia, joista alkoi pulputa laavaa.

- Älkää huoliko... tämä laava ei ole läheskään niin kuumaa kuin Hornankattilatulivuoressa! Phoenix lohdutti. Hän nosti kätensä ilmaan ja heilautti niitä sankareita kohti. Laava syöksyi heitä kohti kuin sillä olisi ollut oma tahto.

- Mitäs tuo nyt on?! Jani huudahti. Zylvion astui heidän eteensä ja napsautti sormiaan. Laava ohjautui toiseen suuntaan, vain kierähtääkseen ympäri ja pujahtaakseen heidän kimppuunsa sivusta. Zylvion napsautti sormiaan uudestaan, ja tällä kertaa laava kamppaili vastaan.

Tämä tunne... tämä on alkemiaa?! Zylvion huomasi ja katsahti Phoenixiin, joka ei liikuttanut käsiään. En näe hänen muodostavan minkäänlaista ympyrää... hän kyllä oli Cubelackemithin apulainen...

- Varokaa! Älkää unohtako että hän osaa myös alkemiaa, vieläpä mestarillisesti! Phoenix varoitti.

- Ja nyt sen sanot! Jani murahti ja tunsi sitten jalassaan painetta. Hän katsoi alas, ja kiviset kädet puristivat hänen toista jalkaansa. Kipu tuntui silmissä, ja luut olivat murtumaisillaan.

- Jani! Ina huudahti ja käytti alkemiaa kivikäsiin, turhaan, sillä Phoenixin voima oli käsityskyvyn yläpuolella. - Zylvion! Auta!

- J-jos... autan siellä, laava pääsee kimppuumme! Zylvion ähki.

- Unohdatte meidät! Ed huudahti ja käytti alkemiaa Alin kanssa. Yhdessä he saivat kerättyä tarpeeksi voimaa otteen höllentämiseen sen verran, että Jani pääsi irti puristuksesta.

- Entäpä tämä?! Phoenix nauroi ja iski maata jälleen kerran. Tällä kertaa laavaa ryöppysi paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, ja se saartoi heidät joka suunnasta.

- En mitenkään pysty pysäyttämään kaikkea kerralla...! Zylvion kauhistui.

- Kuolemmeko kaikki tänne?! Jani huusi ja suojautui. Hän odotti ja odotti, mutta kuolema ei tuntunut saapuvan. - Mitäh?

- Jääkilpi! kuului kahden ihmisen ääni.

Hän katsoi ylös, ja näki kolme hahmoa seisovan heidän ympärillään. Yhdellä oli päällään todella paljastavat siniset trikoot, yhdellä kaapu hupun kanssa, ja kolmannella oli tummansininen turkki.

- Kuka...? Jani ihmetteli. Ensimmäinen kääntyi hänen puoleensa.

- Pikku Jani! Pitkästä aikaa! Ja Pikku Ina! Mitä kuuluu? Missä Mitar on? Shine tervehti aurinkoisella äänellä, ja otti aurinkolasinsa pois siksi aikaa.

- Sh... Shine? Jani ei ollut uskoa silmiään.

- Niin! Minä tässä! Ihanaa kun tunnistit! tämä hihkaisi. - Shade!

- Tiedän, tiedän... kaapumies huokaisi ja kohotti kätensä.

- Hyökyaalto!

Vesi pyyhkäisi laavan tieltään, ja jäljelle jäi vain savuavaa harmaata massaa.

- Mit... kuka? Ketkä? Phoenix ihmetteli. Sitten hänen katseensa osui karvaiseen tyyppiin. - Sinä...!

- Terve! Pitkästä aikaa, Phoenix... mies sanoi karjuvaamisella äänellä. - Viime taistelumme jäi vähän kesken, eikö?

- Sinä... kuka oikein olet?! Phoenix huusi. Äkkiä tuli ihan hiljaista.

- Et... muista minua? mies ihmetteli.

- Huonoin muisti ikinä... Shine mutisi.

- Tällaista henkilöä ei vain voi unohtaa... Shade pudisti päätään.

- Aa! Se on tietenkin kampaukseni joka hämää! Odotas hetki... mies äkkäsi ja sukaisi tukkaansa hieman sotkuisemmaksi. - No niin! Näyttääkö tutummalta?

- En edelleenkään tunnista sinua... Phoenix natisi.

- No, asento sitten? Cerberus ehdotti ja suoristi selkäänsä. Sitten hän otti uhkaavamman asennon, ja paljasti hampaitaan. - Nyt?

- Aah, nyt muistan! Olet se... Phoenix huudahti ja löi kämmeneensä. - Se... kuka?

- AAAARRRG-GGHHHH!!!!!!

Phoenix piteli korviaan ja hoippui monta metriä kauemmas, huojui hetken, ja kupsahti sitten maahan.

Jani pyörtyi, Shine oli hävinnyt, ja Shade istui kyykyssä pidellen korviaan niin kovaa kuin pystyi. Zylvion ei osoittanut reaktioita, mutta Ed ja Al olivat hypänneet taakse ja pyörtyneet sitten, ja viimeisenä Ina oli tarrannut lähimpänä olevaan kohteeseen, Janiin, ja pyörtynyt.

- Sen saa, kun raivostuttaa minut, MASTER CERBERUKSEN! Cerberus karjui, mutta se kuulosti pelkältä vikinältä verrattuna äskeiseen räjähdykseen.

- N-nyt muistankin... sinä piru...! Phoenix ärähti ja nousi pystyyn.

- Kuka tämä henkilö on? Zylvion ihmetteli. Valo välähti, ja Shine ilmestyi takaisin.

- Hän on Master Cerberus, master joka on vartioinut Cerberus Toweria tuhannen vuoden ajan, jottei Master Phoenix pääsisi vapaaksi, Shine selitti.

- Vai niin... Zylvion sanoi. Sitten hän pyörtyi.

- Master Cerberus, voisitte edes varoittaa ennen kuin karjaisette noin! Shade ähkäisi ja nousi pystyyn.

- Anteeksi... yritän muistaa ensi kerralla, Cerberus sanoi.

- Toivottavasti ensi kertaa ei tule, Shine mutisi. - Shade?

- Mitä? Huulenne kyllä liikkuvat, mutta en kuule sanaakaan? Shade sanoi.

Hänen tärykalvonsa poksahtivat liiallisesta äänenvoimakkuudesta! Shine järkyttyi. - Odota... parannan kuulosi heti!

Yksi loitsu, ja Shade kuuli taas. - Huh huh... tujua tavaraa... Shade sanoi kuultuaan selityksen tapahtuneesta.

Ina havahtui. - Olin varma, että kuolen!

- Laavastako? Shade kysyi.

- Ei kun karjaisusta, Ina vastasi.

- Ina... miksi puristat minua kuin hullu? Jani pihisi. - Pelkääthkö khenthies Master Cerbherustha?

- Oi, anteeksi! Ina huudahti ja hyppäsi taakse. - En tietenkään pelkää! Mutta karjaisua kyllä.

- M-mitä se oli? Maanjäristys? Ed hoiperteli.

- Ei, vaan meteoriittitörmäys, Al korjasi.

- Mitä te teette täällä? Jani kysyi.

- Heti kun Master Cerberus oli herännyt, kiirehdimme suoraa päätä tänne. Ja mikä hävitys täällä olikaan! Shine kertoi.

- Missä Master Basilisk on? Cerberus kysyi.

- Hänet tappoi eräs saastainen kapinallissotilas... kalutkoon madot hänen luitaan ikuisesti! Phoenix kivahti.

- Pelkkä alhainen sotilasko?! Miten ihmeessä? Cerberus ihmetteli.

- Luultavasti silkka onnenkantamoinen... hän käytti taatusti likaisia temppuja veljeni yliajamiseen! Phoenix tiuskaisi.

- Siltikin uskomatonta... Cerberus hämmästeli.

- Mafon ei varmasti huijannut! Hän taisteli rehdisti, uskon niin! Jani tokaisi.

- Tunsitteko hänet? Cerberus kysyi.

- Kyllä, Ina vastasi.

- Hmm... Cerberus hymisi. - Minne Scorpion jäi?

- Tosiaan, en nähnyt häntä kun saavuimme... Shine huomasi ja vilkuili taakseen. - Ah, tuolta hän tulee!

Scorpion pysähtyi heidän viereensä hengästyneenä. - Voisitte... lääh... hidastaa vähän...! En ole yhtä nopea kuin te...!

- Aa, anteeksi, Cerberus sanoi ja väläytti pahoillaanolevan ilmeen.

- Hei vaan, kamut! Missäs Mitar? Scorpion heilautti pihtikättään.

- Hän... tuota... Ina mutisi ja painoi päänsä.

- Selitämme sitten, kunhan tämä on hoidettu pois alta! Jani vastasi.

- Hei! Meilläkin on kysyttävää! Keitä nuo ovat? Ed huusi.

- Selitämme sitten, kunhan tämä on hoidettu pois alta! Jani vastasi.

- Kertoopa paljon... Ed murahti.

- Cerberus... sinä perhana! Phoenix äyskäisi. - Ainoa hyvä puoli tässä on, että pääsen viimein peittoamaan sinut!

- Mikset voisi vain luovuttaa? Olet kuule alakynnessä 9-1, Cerberus ehdotti.

- En ikinä! Phoenix huudahti ja polkaisi maata. - Vaikka minut tunnettiin sukuni voimakkaimpana elävänä vesana, silti minua ei otettu neuvostoon! Ja sinut otettiin, vaikka voitin sinut aina koulussa! Se on... epäreilua. Voittamalla sinut, Cerberus, ansaitsen paikkani tunnustetuimpien masterien joukossa!

- Tajuan, tajuan... Cerberus huokaisi ja astui muiden eteen. - Muita vastaan taistelemiseen sinulla ei varmaan ole velvoitetta?

- Master Cerberus! Shine huudahti. - Aiotteko taistella häntä vastaan yksin?

- Perääntykää vähän kauemmas. En tahdo rajoittaa iskujani suojellakseni teitä, Cerberus käski katsomatta heihin.

- S-selvä... Shine sanoi. - Hoi, kaikki! Peräännytään!

- Miksi? Jani ihmetteli.

- Etkö kuullut? Ina tokaisi ja tarttui Jania kaavunkauluksesta.

- Aargh! Tässä puvussa on paljon vikoja! Jani sätki Inan raahatessa häntä taaemmas. Kohta kaikki oltiin saatu raahattua aukion perälle, mukaanlukien pyörtynyt Zylvion.

Cerberus tarkasteli heitä tarkkaan. - Ei käy! Vielä kauemmas!

- Minkä takia?! Scorpion huusi.

- Voitte yhä saada osumia! Perääntykää! Cerberus huusi.

- Ei käy! Tahdomme nähdä taistelun! Scorpion kieltäytyi.

- Perhanan itsepäiset hölmöt! Perääntykää, sanon! Cerberus karjui.

- Jaa, vai nyt sitä ruvetaan yhtäkkiä ankaraksi? Ei kuule onnistu! Scorpion huusi.

- AAAARRRG-GGHHHH!!!!!!

- E-etkö muka jo saanut tarpeeksesi...? Shine hoippui puolelta toiselle.

- E-en ollut täällä kun hän karjaisi ensimmäisen kerran... Scorpion hoiperteli.

- Riittääkö, jos ylläpidämme alkemiallamme muuria? Ed ehdotti.

- Jossa on kurkistusaukko, Scorpion lisäsi.

- Huoh... Jossa on kurkistusaukko, Ed korjasi.

- Hyvä on... Cerberus huokaisi ja kääntyi katsomaan Phoenixiin.

- Aloitetaan! Phoenix sanoi.

- Jep, Cerberus vastasi. Phoenix syöksähti suoraan häntä kohti, ja Cerberus teki samoin.

- Älä pidättele! Phoenix huusi.

Tässä on jotain outoa... yleensä hän pysyttelee matkan päässä vastustajastaan ja käyttää pitkän matkan iskuja, mutta nyt... Cerberus mietti.

He iskivät toisiaan samanaikaisesti, ja molemmat läimäisivät toista poskeen.

Vaikka tämä ei olekaan hänen tyyliään, hän on silti taitava lähitaistelussa... Cerberus huomioi. He liukuivat toistensa ohi ilmassa, ja laskeutuivat vastakkaisille puolille. Phoenix heitti sarjan tikkoja Cerberusta kohti.

Tämä heilautti kättään, ja torjui hyökkäyksen samalla määrällä pieniä kivipiikkejä. - En ole nähnyt tuota temppua ennen... mutta osaan minäkin heitellä esineitä!

- "Kerberoksen kynnet", vai... Phoenix oletti. - Mitenkäs tämä...?!

Hänen kaikki sulkansa irtosivat, ja niiden paikalle kasvoi heti uusi höyhenpeite. Tikat uhkasivat Cerberusta joka suunnasta, jättämättä pakotietä.

- Kerberoksen jalkatyö! Cerberus julisti ja haihtui ilmaan.

- Nopeaa liikettä, siis... Phoenix sanoi ja kuljetti katsettaan maastossa. - Siinä!

Hän iski kätensä maahan ja peitti alueen laavalla. - Sain sinut! Hah hah hah! Joko myönnät paremmuuteni?

- Kuka tässä myöntää ja mitä? Cerberus sanoi hänen takaansa.

- Mitä pirua?! Phoenix ei ehtinyt edes kääntyä, kun Cerberus potkaisi häntä selkään lennättäen hänet laavaan. Olin ihan varma että hän oli edessäni...!

- Kerberoksen harhakloonaus, Cerberus sanoi yksiselitteisesti.

- Hmph... vai niin! Phoenix sanoi ja nousi laavasta vahingoittumattomana. - Ei varmaan ole enää mitään syytä pidätellä, vai?

- En usko, Cerberus vastasi.

- Olkoon sitten niin! Phoenix sanoi ja osoitti häntä molemmilla nyrkeillään. - Hornankattilatulivuori!

Cerberus kohotti kätensä ilmaan. - Kerberoksen kynnet!

Taivaalta satoi tippukiviä, joita hän käytti askelmina kivutakseen korkealle ilmaan. Alapuolella maasta muovautui tulivuori.

- Phoenixin tavaramerkki! Jani henkäisi.

- Tuoko...? Ed kysyi miettiväisenä, katsoen korkeuksiin.