Olen aloittanut uuden projektin (ison sellaisen). Aion kirjoittaa FMA:sta romaanin!!! Tässä pieni makupala: Eka luku romaanista. :P

On kirkas päivä Reolen rauhallisessa ja vauraassa kaupungissa. Kaupungin patriarkka saarnaa radiossa:
    - Jumalan lapset, olkaa uskovaisia ja teidät pelastetaan. Auringon jumala Leto valaisee polkunne. Valtaistuimeltaan laskeutuneena herra vapauttakoon teidät synneistänne.
    Baarissa istuu kaksi ihmistä: Toisella on valtava haarniska, toinen taas on pikemminkin päinvastoin: pätkä.
    - Auringonjumalan sanansaattajana olen teidän isänne.
    - Jumalan sanansaattaja? Mikäs se on? Ed kysyi.
    - Sanonpa samaa sinusta, baarin omistaja sanoi. - Oletteko te jotain katutaiteilijoita?
    - Täh?! Kuules pappa, mikä meissä muka on katutaiteilijamaista? Ed kysyi järkyttyneenä.
    - No ette oikein mitään muutakaan voi olla... omistaja vastasi.
- Katsokaas, täällä ei oikein näy tuollaisia tyyppejä... turisteja ehkä? Oletteko?
    - Tavallaan, me etsimme yhtä juttua... Ed vastasi. - Mitä tämä saarna muuten on?
    - Ettekö ole kuulleet patriarkasta?! omistaja ihmettyi.
    - Siis...
    - Cornellosta! Leton sanansaattajasta! omistaja kertoi. - Hän on letoismin patriarkka, ihmeidentekijä! Hän tuli kaupunkiimme muutama vuosi sitten ja viitoitti meille jumalan tien!
    - Se on ihmeellistä! Puhdasta jumalan voimaa! yksi asiakkaista sanoi.
    - Uskonto ei voisi vähempää kiinnostaa... Ed sanoi. - No niin, olen täynnä, lähdetään, hän sanoi Alphonselle.
    - Selvä, Al sanoi.

Myöhemmin:
    - Kuules Edward, pitäisikö käydä vähän katsomassa sitä patriarkkaa? Sinähän sanoit että meidän täytyy tarvittaessa haravoida vaikka koko maailma löytääksemme etsimämme, Al sanoi.
    - Hyvä on... Ed sanoi ja viittasi jollekin ruskeaihoiselle tytölle.
    - Missä on patriarkka? Ed huusi tytölle joka tuli heidän luokseen.
    - Ennen kuin kerron, kertokaa ensin mitä asiaa teillä on hänelle, tyttö sanoi.
    - Haluamme tavata hänet... ööh... Ed aloitti.
    - ...löytääksemme valaistuksen? Al kuiskasi Edille.
    - Löytääksemme valaistuksen! Ed sanoi kovalla äänellä.
    - Oh, okei. Hän on tuossa kirkossa, tyttö sanoi ja osoitti isoa kirkkoa.
    - Kiitos paljon! Ed sanoi ja lähti juoksemaan kirkkoa päin.
    - Nimeni on Rosé! tyttö huusi perään.
    - Kiitos, Rosé! Al sanoi ja juoksi Edin perään. - Minun nimeni on Alphonse Elric, ja veljeni on Edward!
    - Alphonse ja Edward Elric.... Rosé mietti Alin mentyä.

Patriarkka Cornello istui pöytänsä ääressä ja katseli ulos. Ovi rävähti auki ja yksi hänen henkivartijoistaan(?) tuli huoneeseen.
    - Patriarkka, kaksi tyyppiä haluaa tavata teidät! mies sanoi.
    - Kiitos, Greg, Cornello sanoi ja kääntyi hänen suuntaansa. - Olen tänään hyvällä tuulella. Päästä heidät sisään.
    - Selvä, patriarkka, Greg sanoi ja juoksi pois.
    Ed ja Al kävelivät käytävällä Gregin ohjatessa heitä patriarkan luo.
    - Millainen tämä patriarkka on miehiään? Ed kysyi.
    - Hän on mukava mies. Yleensä. Ainakin nämä vuodet hän on ollut. Hänen saapuessaan tänne hänellä oli mukanaan jokin puteli täynnä punaista nestettä, mutta eräs Kain tästä kylästä varasti sen itselleen. Sen jälkeen Kainia ei ole näkynyt, Greg kertoi.
    - Punaista mömmöä? Al kuiskasi Edille.
    - Voisiko se tarkoittaa Viisasten kiveä? Parasta varmistaa ennen johtopäätösten tekoa, Ed kuiskasi takaisin. - Onko patriarkka kertonut mitään tästä nesteestä? Ed kysyi.
    - Hän kertoi sen olevan jotain ihme juttua... parasta ehkä että kysytte häneltä itseltään, Greg sanoi ja avasi oven ja Ed ja Al astuivat sisään.
    - Tervetuloa, hyvät ihmiset. Kuinka voin auttaa? Cornello nousi tuoliltaan ja hymyili.
    - Päivää. Henkivartijanne kertoi että kun tulitte tänne, joku varasti teiltä pullon. Kertoisitteko vähän tästä asiasta? Ed kysyi ja istahti tuoliin.
    - Miksi olette kiinnostuneet siitä? Cornello kysyi edelleen hymyillen.
    - Mmm... olemme kiinnostuneet kaikenlaisista pulloista, Al valehteli.
    - Aha. Sillä pullolla oli, tuota noin, tunnearvoa, Cornello valehteli.
    - Mihin Kain katosi? Ed kysyi.
    - Olisiko juonut nestettä... Cornellolta lipsahti.
    - Mitä se neste muka oli? Ed innostui.
    - Te kyselette liikaa, Cornello sanoi. Hän alkoi hermostua.
    - Haluaisimme vain tietää, Al sanoi.
    - Voisitteko ystävällisesti poistua? Minun on... mentävä nukkumaan, Cornello valehteli.
    - Palaamme vielä, Ed sanoi.
    - Niin varmaan, Cornello sanoi itselleen.

Myöhemmin Cornello meni kellariin.
    Hän avasi oven lukon ja meni sisään. Hän odotti hetken, ja huusi sitten:
    - Tulkaa esiin!
    Varjoista asteli mustapukuinen nainen.
    - Mitä nyt, Corn? nainen kysyi.
    - Täällä on kaksi tyyppiä jotka utelevat Kainin tapauksesta, Cornello sanoi.
    - Ihan tosi? nainen sanoi.
    - Kyllä! Etteivät vain yrittäisi viedä tätäkin kiveä, Cornello sanoi.
    - Totta, meillä ei ole kiviä tuhlattavaksi, nainen sanoi. - Miltä he näyttävät? Jos vaikka olisivat vanhoja tuttuja, nainen sanoi.
    - Toinen on jättimäisessä haarniskassa ja toisella on punainen takki, keltainen tukka palmikolla, ja hän on pätkä, Cornello kertoi.
    - Ha haa, nainen sanoi. - Älä huoli. Tämä hoituu itsestään.
    - Toivottavasti olet oikeassa, Cornello sanoi ja poistui. Nainen jäi vielä paikoilleen.
    - Lus....t....Lust... kuului varjoista.
    - Mitä, Gluttony? nainen sanoi.
    - Lust, varjoista kuului. - Nyt he sitten saapuivat. Elricit.
    - Aivan. Kuvaus sopii. Saisimmekohan kaksi kärpästä yhdellä iskulla? Lust mietti.
    - Katsotaan, Lust. Katsotaan... Gluttony sanoi varjoista salaperäisellä äänellä.

Ed ja Al kävelivät kadulla. Al huomasi Rosen.
    - Rosé! Alphonse viittoili.
    - Alphonse! Miten patriarkan kanssa meni? Rosé kysyi.
    - Ei hyvin... hän hermostui, kun kyselimme liikaa, Al sanoi.
    - Patriarkka vaikenee menneisyydestään. Hänen mielestään pitää elää tässä hetkessä, ei menneisyydessä, Rosé kertoi.
    - Olisin vain halunnut tietää... Ed murehti.
    - Tulkaa katsomaan hänen ihmeitään! Hän näyttää niitä tänään yleisölle! Rosé huusi ja ohjasi heidät... tuonne.
    Patriarkka seisoi suurella jalustalla henkivartijoidensa kanssa ja piteli kädessään pientä siementä.
    - Mitä...? Ed ihmetteli.
    Cornello puristi sitä, ja välähti. Sitten siemenen paikalla oli iso auringonkukka.
    - Uskomatonta! Al sanoi.
    - Eikö tuo näytäkin vähän alkemialta, Al? Ed mietti.
    - Alkemialta? Rosé ihmetteli.
    - Me olemme nääs alkemisteja! Me tunnemme nämä asiat! Ed kehuskeli. - Minä olen teräsalkemisti!
    - Aivan isoveljen tapaista... Al sanoi.
    - Mistä tuo nimi? "Pikkuveljellesi" nimi olisi sopinut, mutta en ymmärrä... Rosé ihmetteli. Ed otti hansikkaan pois oikeasta kädestään. Alta paljastui metallinen käsi.
    - Minulla on automail, Ed sanoi.
    - Automail? Vai niin... Rosé sanoi yllättyneenä.
    - Niin. Ja minusta tuntuu että Cornello käyttää alkemiaa eikä mitään hiton ihmeitä. Viisasten kiven avulla hän pystyisi tuohonkin... rikkomaan lakeja siis, Ed mietti.
    - Lakeja? Rosé ihmetteli.
    - Etkö sinä tiedä mistään mitään! Ed vihastui.
    - Alkemialla voi muuttaa vain saman elementin omaavia esineitä toisikseen, ja esineen massa ei voi muuttua. Joten jos nyt vaikka muuttaisin tämän Edin hansikkaan joksikin muuksi, en voisi tehdä siitä takkia tai kenkää, ymmärsitkö? Al sanoi.
    - En... Rosé sanoi.
    - No ei sillä niin väliä, Al sanoi.
    - Niin! Nyt meidän täytyy tonkia Cornellon huone ja katsoa onko hänellä Viisasten kivi piilossa! Ed innostui.
    - Ette te voi! Rosé tokaisi. - Teillä ei ole kotietsintälupaa!
    - Mepä emme olekaan mitään jepareita, Ed hymähti ja hiipi pois.
    - Nähdään, Rosé, Al sanoi ja hiippaili pois myös.
    - Mutta...! Rosé huusi.

Myöhemmin patriarkan huoneessa:
    - Huooh, aika mennä nukkumaan, Cornello haukotteli.
    - Etkö levännytkään vielä? Ed sanoi ja pisti päänsä esiin oven takaa.
    - Mitä te teette täällä?! Cornello säikähti.
    - Anna Viisasten kivi tänne! Ed ojensi kätensä odottavasti.
    - Ei minulla mitään... Cornello aloitti.
    - Ai ei vai? Et olisi voinut muuttaa siementä auringonkukaksi ilmankaan, ellet sitten ole oikea ihmeidentekijä. Mitä en usko, Ed todisteli.
    - Gnngrrnhh!!! Cornello murisi. - Poistukaa hyvän sään aikana!
    - Anna se kivi ensin! Ed käski.
    - Nyt lähdette, tai sattuu!! Cornello korotti ääntään.
    - Emme ilman kiveä, Alphonse sanoi.
    - Sitten te kuolette! Cornello huusi ja syntetisoi konekiväärin.
    - Jiaiks! Ed pelästyi ja juoksi pakoon Al perässään.
    - Hyvä... EI!!! TUO KÄYTÄVÄ JOHTAA AARREKAMMIOON! Cornello kauhistui ja juoksi heidän peräänsä.
    Aarrekammio oli hyvin suuri... siellä oli suuri patsas joka esitti Leto-jumalaa. Siellä oli myös pieni jalusta, jonka päällä oli lasikupu jonka sisällä oli samettinen tyyny jonka päällä oli punainen kivi. Ed jarrutti.
    - Hetkinen, mikäs tuolla on? Ed huomasi ja meni lähemmäksi lasikupua. Hän rikkoi sen ja nosti käteensä kiven.
    - Ed, onko se...? Al kysyi jännittyneenä.
    - Hmm... Ed tutki kiveä.
    - PYSÄHTYKÄÄ! Cornello huusi ja tulitti veljeksiä.
    Al meni eteen ja luodit kimposivat hänestä. Cornello ampui hieman sivuun ja luoti osui Edin automail-käteen, minkä takia kivi kimposi hänen otteestaan ja putosi lattialle. Cornello juoksi kiveä kohti, mutta Ed oli nopeampi. Cornello sai silti kiven otteeseensa koska hän oli lähempänä kiven kimmottua Edin kädestä. Hän muutti konekiväärin joksikin... vahvemmaksi konekivääriksi.
    - Nyt seuraatte minua tuonne, Cornello sanoi vihaisena.
    Kohta he olivat taas patriarkan huoneessa. Ed ja Al istuivat tuolilla kädet ylhäällä.
    - Ennen kuin tapat meidät, voinko esittää viimeisen toiveeni? Ed kysyi.
    - Okei sitten. Olen aika taikauskoinen, Cornello sanoi.
    - Mitä tahdot? Mistä sait kiven? Ed kysyi.
    - Tuossa oli kaksi kysymystä, Cornello sanoi.
    - No puetaan se sitten eri tavalla. Mitä tahdot JA mistä sait kiven? Ed virnisti.
    - No hyvä on. Kainin varkaus oli suunniteltu. Hänen PITI varastaa pullo minulta että asiakkaani saisivat uuden jäsenen. Olen näes palkkasoturi, tavallaan. Ensin hän vei pullon, sitten asiakkaani tappoi hänet ja muutti hänet kaltaisekseen. Ja kyllä, se ja tämä kädessäni on Viisasten kiveä. Kun olen suorittanut tehtäväni, asiakkaani antavat minulle tämän ikioman maan! Cornello kertoi hymy naamallaan.
    - Vai niin... ihmiset ovat aina pohjimmiltaan ahneita vai? Ed sanoi.
    - Miksi sitten haluatte kiven? Cornello kysyi.
    - Haluamme saada kehomme takaisin, Ed sanoi.    
    - Miten niin? Eikö teil... Cornello aloitti.
    Ed repäisi toisen hihansa irti ja Al otti kypäränsä pois.
    - Oi. Olette näköjään yrittäneet ihmissynteesiä, Cornello sanoi.
    - Mistä tiesit? Ed ihmetteli.
    - Yritin kerran itse herättää Führer King Hitlerin henkiin. En onnistunut ja kaikenlisäksi meni vielä pikkuvarvas, Cornello sanoi.
    - BHUAHAHAHHAHHAA!!! Ed ja Al alkoivat nauraa.
    - Hiljaa! Mitä te nauratte? Cornello huusi. Ed otti taskustaan jotain. Se oli mikrofoni.
    - Tiedätkö mikä tämä on? Asensimme sen juuri ennen kun tulit "nukkumaan", Ed virnisti.
    - EEEIIIII!!! KA-KAUANKO TUO ON OLLUT PÄÄLLÄ??!! Cornello karjui.
    - Koko ajan! Siitä lähtien kun pidätit meidät, hehe, Ed hekotti.
    - ANNA SE TÄNNEEEHH!!! Cornello karjui ja vetäisi mikin Edin kädestä ja murskasi sen paloiksi. - PILASITTE KAIKEN!!!
    - Annatko nyt sen kiven kun sinulla ei ole enää käyttöä? Ed sanoi.
    - Hyvä ajatus! Teen sen... NIIAAARGGHH!!! Cornello karjui kivusta kun hänen toinen kätensä muuttui joksikin tunnistamattomaksi sekasotkuksi.
    - Taisi olla vastareaktio, Al sanoi.
    - Toivottavasti kivi on jäljellä... Ed kauhistui ja katsoi... kivi haihtui ilmaan.    - NO VOIHAN PER****!!!!!!

Myöhemmin, Edin ja Alin lähdettyä, Cornello hoippui kellariin.
    - Miksi kivi räjähti? Kertokaa! hän huusi.
    - Koska halusimme vain saada elricit kiinnostumaan. Ja nyt koska meillä ei enää ole sinulle käyttöä, niin tapamme sinut.
    - Mutta ei... ei... EI!!! Cornello huusi ja yritti paeta mutta yhtäkkiä hänen ruumiinsa muuttui punaiseksi ja hän kaatui maahan.
    - Lust, lisää Viisasten kivi. Sluurpp.... Gluttony sanoi varjoista.
    - Olisin tehnyt sen muutenkin! Lust sanoi ja avasi hänen suunsa.
- Hui kun on kuuma. Ehkei olisi pitänyt käyttää niin paljon hönkiä. No jaa, Viisasten kivi parantaa palovammat, hän sanoi ja kaatoi hänen suuhunsa punaista nestettä. Cornello sätkytteli hiukan ja sitten tuli se reaktio joka tulee kun ihmisen verenkiertoon joutuu Viisasten kiveä. Hetken päästä Lust piirsi hänen reitensä takapuolelle ouroboros-merkin. Cornello nousi pystyyn. Hänen kätensä oli myös parantunut.
    - Auh, hän sanoi. - Lust, voisit olla hellävaraisempi.
    - Onko sillä väliä? Lust kohautti olkapäitään. - Envy.
    Lust virnisti leveästi. Samoin Cornello... ei kun siis Envy.
    - Seuraavaksi on Priden vuoro... Gluttony sanoi varjoista.
    - Jess, pääsen tapaamaan rakastettuni, Lust sanoi. - Tai oikeammin, tämän ruumiin entisen sielun rakastetun, hän sanoi ja virnisti (taas).

Myöhemmin Ed ja Al olivat kaupungin porteilla. He aikoivat jatkaa matkaansa.
    - Minne seuraavaksi? Al kysyi.
    - En tiedä... hypätään vaan kärryihin ja katsotaan minne ne menevät, Ed sanoi.
    Rosé juoksi heidän luokseen.
    - ...tos, hän sanoi.
    - Mitä? Al kysyi.
    - ...kiitos, kun paljastitte patriarkan juonen, hän toisti.
    - Eipä mitään. Mepä tästä lähd... Ed sanoi.
    - ...se patriarkka joka tahtoi valloittaa tämän maan, hän oli huijari. Minä olen oikea Sanansaattaja, ja olen noussut levoltani opastamaan teitä. Älkää...
    - Cornello? Al ihmetteli kuultuaan radiolähetyksen.
    - Kummallista... Ed sanoi.
    - Oliko se väärä patriarkka? Rosén ilme muuttui ja hän hihkaisi ilahduksesta. - Kiitos kun paljastitte väärän patriarkan juonen.
    - Miten vain... Ed sanoi ja huomasi vaunut.
    - Hei, Christopher! Al, lähdettiin! hän sanoi ja pysäytti vaunut ja hyppäsi kyytiin. Alkin hyppäsi.
    - Hyvästi, Rosé vilkutti.
    Tai ehkä näkemiin...?