Alfa lankesi polvilleen toivonsa menettäneenä. Omikronin kädet putosivat velttoina polville, hänen ryhtinsä köyristyi ja päänsä nuokahti alas. Alfa tuijotti hiljaa alas pää tyhjänä ja silmät lasittuneina.

- En minä oikeasti olisi tahtonut olla ammattimurhaaja, Omikron sanoi hiljaa. Alfa hätkähti ja kohotti katseensa. Hän ryömi lähemmäs ja nosti veljensä päätä hellästi ylemmäs, jotta näki tämän silmät. Niistä ei enää näkynyt taistelutahtoa, tuskaa, hulluutta tai mitään. Hänen tukkansa oli palanut karrelle ja silmäkulmat vuotivat verta.

- Kyllä minä sen tiesin, typerys... Alfa vastasi yhtä hiljaa. Omikron hymyili suu veressä.

- Kun kukaan ei hyväksynyt minua, päätin etten myöskään minä hyväksyisi heitä ja lähdin siksi tälle tielle, enkä karannut Haltiametsästä kuten sinä teit, Alfa... Omikron kertoi. - Hyväksyin elämäni sellaisena kuin se oli. Olin typerä... en tajunnut, että olisin voinut itse määrätä itseäni, kuten sinä tajusit.

- Vielä ei ole liian myöhäistä! Alfa sanoi hätää äänessään. - Kaikki voivat vielä hyväksyä sinut!

Omikron jatkoi teeskennellen, ettei ollut noteerannut. - Nyt, kun olen kuoleman kielissä, tajuan ettei sellaista asiaa kuin jumaluus tarvita maailman muuttamiseen. Olisipa Omegakin tajunnut tämän...

Alfa syleili Omikronia ja laski hänen päänsä omille polvilleen. Omikron siveli Alfan poskea verestä punaisella kädellään. - Tee sinä, Alfa, se mihin minä en kyennyt... muuta maailma paremmaksi.

Sitten Omikron pyyhkäisi veren pois silmiensä reunoilta ja sulki ne hitaasti. Hyljeksitty haltia ja inhottu ihminen Omikron S'Arc oli täten poistunut ainoan läheisensä keskuudesta. Alfa rääkyi tuskasta.

CYBERALCHEMIST 84

LOPPUSELVITTELY!
 

- Al! Piirretään syntetigrammi tulivuoren ympäri! Ed huusi, katkaisi läheisestä puusta oksan kahtia, ja antoi toisen puolen Alille. Toisen hän otti itselleen.

- Selvä! Al huudahti ja he lähtivät vauhdilla piirtämään jättikokoista ympyrää hornankattilan ympärille.

- Voidaanko me auttaa jotenkin? Jani kysyi.

- Piirtäkää vain tekin! Ed huusi. Jani ja Ina nappasivat maasta kepit ja auttoivat.

- Voimmeko me tehdä jotain? Scorpion huudahti.

- Voitte olla häiritsemättä! Ed kivahti hermostuneena ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.

- O-okei... Scorpion kavahti ja katsoi kun Shine ja Shade hoitivat Cerberusta magiallaan.

Alkemistit jatkoivat syntetigrammin piirtämistä kuumeisella tahdilla. Minuutti tuntui tunnilta.

- Eikö täällä ole vähän kuuma? Jani huomautti.

- Onhan täällä. Mitä siitä? Ed kysyi piirtäessään monimutkaiselta näyttävää yhtälöä viivan alle. - Magma virtaa maan alla ja kaasu savuaa ulos. Siitä se johtuu.

- K-kyllä minä nyt sen tiesin! Huomautinpahan vain! Jani punastui.

- Nyt ei ole aikaa turhanpäiväisille huomautteluille! Tulivuori voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä, ja sinä vain... Ed paasasi. Jani ei edes kuunnellut.

- Hei, Shine! Miksette voi käyttää sitä vesitaikaa tuohon vuoreen? hän huusi.

- Koska käytämme jo kaiken energiamme Master Cerberuksen parantamiseen! Näittehän, kun Master Knight käytti Murasamea laavaa vastaan? Edes vesi ei tepsi tuohon tekniikkaan. Olette ainoa toivomme. Luotamme kyllä teihin! Shine huusi takaisin.

Hemmetin kakara... kuuntelisi joskus... Ed ajatteli ärtyneenä.

- Ed! Syntetigrammi on valmis! Al ilmoitti yhdistäessään viivan päät toisiinsa.

- Täydellistä! Nyt täytyy kirjoittaa kaava... Ed sanoi ja alkoi tihrustaa pientä piperrystä nurmikolle, niin vaikeaa kuin se olikin. - Hitto! Keppi katkesi! Äkkiä uusi!

- Miten? Lähin puu on kymmenen metrin päässä! Jani huudahti.

- Ina on lähimpänä! Pian! Ed huusi.

- Selvä! Ina huudahti ja ponkaisi juoksuun. Sekunnit tuntuivat minuuteilta, kun hän kiiruhti kohti puuta. Lopulta hän onnistui nappaamaan maasta irto-oksan ja heittämään sen Edille.

- Tattista! hän kiitti ja jatkoi piirtämistä. Kaikki odottivat. Hiki valui otsalta. Käsi tärisi.

Syntetigrammi oli valmis.

- No niin...! Ed vetäisi henkeä ja nyökkäsi Alille. He painoivat kätensä maahan ja aloittivat synteesin.

En minä vain mitään huomaa... Jani ajatteli tarkkaillessaan vuorta. Hän varoi kaatumasta, koska maa tärisi kovin. Vai tärisikö? Tärinähän loppui!

Jani nosti katseensa ja huomasi vuoren rauhoittuneen. Laavaa ei enää valunut alas, savua ei enää tullut. Ed ja Al rojahtivat kyljelleen kaikkensa antaneina.

Ina katsoi vuoroin Alia ja vuoroin Ediä, aivan kuin ei olisi osannut päättää kumpaa auttaa. Hän katsoi Janiin.

Mitä...? Jani ihmetteli. Ina juoksi Edin luo, ja Jani tajusi mitä Ina oli tarkoittanut. Al olisi ollut lähempänä sinua! Miksi minun pitää...

Hän juoksi kuitenkin Edin luo. - Oletko kunnossa? Tulivuori sammui! Teidän ansiostanne!

- Sepä... kiva kuulla, Ed hymyili. - Väsyttää kyllä kamalasti...

- Ei ihmekään, kun niin kovasti rehkitte! Jani tokaisi ja tajusi olleensa vähän töykeä sankareille. - Mutta kiitos teidän emme kuolleet!

- Te saitte sen sammumaan! Shine huudahti. Cerberus hymyili. Scorpion ja Shade näyttivät yllättyneen helpottuneilta.

Zylvion avasi silmänsä. - Mitä...

- Zylvion! Hän heräsi! Ina huudahti.

Zylvion nousi hitaasti pystyyn ja lönkytti lähemmäksi sisaruksia. Hän nosti päätään ja katsoi vuorta. Hän laski päänsä ja kääntyi selin sankareihin.

M-mitä nyt? Jani odotti. Zylvion sanoi jotain.

- Kiitän... teitä mitä syvimmin. Olette paitsi pelastaneet henkeni, myös pelastaneet koko valtakunnan ja maailmankaikkeuden tuholta. Olen velkaa teille, jalot sankarit.

Häh? Jani yllättyi.

- En pysty sanoin kuvailemaan kiitollisuuttani! Olisin valmis antamaan enemmän kuin koko valtakunnan... Zylvion meinasi sanoa, mutta pudisti päätään ja mietti uudemman kerran. - Olisin valmis antamaan enemmän kuin voisitte koskaan kuvitella. Saattakaamme tämä typerä sota loppuun, ja kokoontukaamme yhdessä juhlimaan uuden aikakauden alkua Allavassa...

Zylvionin jaaritellessa Jani tunsi maan tärähtelevän taas. Vuoren rinteestä irtosi kipinöivä lohkare, joka putosi kohtisuoraan Zylvionia päin.

- Ansiomitalit... ritarin arvomerkit... omat maapläntit Länsi-Allavassa... blaa blaa... Zylvion luetteli.

Ei hitto! Jani ajatteli ja syöksyi Zylvionin eteen. Ehtisikö hän?!

- Jani! Ina huudahti huomatessaan tämän aikeet.

Jani tönäisi yllättyneen Zylvionin lohkareen alta. Hän kääntyi nopeasti kiveä kohti, mutta ehti nähdä vain vilauksen punaisena hehkuvasta ohjuksesta...

 

Jani käännähti. Hän tunsi jotain pehmeätä kylkiänsä vasten. Jani käännähti taas. Hän raotti silmiään, ja näki vaaleanpunaista. Hän avasi ne ammolleen ja hätkähti ylös. Jani havaitsi makaavansa ylellisessä sängyssä jossa oli vaaleanpunaiset silkkilakanat, peitto ja tyyny. Se tuntui erittäin mukavalta verrattuna makuupussiin jossa hän oli nukkunut viimeisen viikon aikana, tai olkipatjaan jossa hän oli nukkunut Alfonsiassa ja Waljod-kylässä. Missä hän oli?

Hän käänsi päänsä vasemmalle, ei vaan oikealle. Aivan kuin hänen suuntavaistonsa olisi kadonnut. Joka tapauksessa siellä oli kuninkaallisen hienosti reunustettu kaksoisakkuna, ja ikkunasta näkyi puiden oksia ja lehtiä. Lehvästöjen välistä erottui Zylviano Castlen piha. Pikkulinnut sirkuttivat ja oli valoisaa, muttei häikäisevää.

Tosiaan, olen täällä... hän ajatteli. Hän katsoi vasemmalle. Siellä oli seinä ja pari mahtavaa tammipuista vaatekaappia, joilla oli leijonanjalat, ja yöpöytä jolla oli pesuvati. Sitten hän katsoi eteensä. Hän näki monimutkaisilla ornamenteilla varustellun kaksoistammioven, jossa oli kultapäällysteiset kahvat. Huone oli tavattoman suuri ja korkea, kuin eteisaula.

Lopuksi hän keskittyi itse kokonaisuuteen. Oven yllä molemmin puolin oli ripustettu hopeareunaiset taulut, jotka esittivät Zylvionin vanhempia, Marifae Xenoa ja Nemidye Sanolonia keski-iässä. Jani ei ollut koskaan ennen nähnyt heistä edes kuvaa, ja he näyttivät hänestä kunnioitusta herättäviltä henkilöiltä.

Sänky oli kuin jonkun prinsessan, siinä oli mahtipontinen vaaleanpunainen katos ja se oli todella leveä. Mutta miksi hän nukkui näin mahtavan oloisessa huoneessa?

Hän oli nousemassa, kun oveen koputettiin. Jani ei aluksi tajunnut vastata, ja seinän takaa huudettiin:

- Saako tulla?

Sitten Jani muisti: - Ai joo! Sisään!

Ovi naksahti ja aukesi. Sisään syöksähti joku tai jokin, mutta Jani ei ehtinyt erottaa kuka.

- Janiiii! Olin niin huolissani! Ina huudahti halatessaan Jania.

- Varo! Hänen luunsa voivat rikkoutua! huusi toinen henkilö.

- Mitar? Selvisit! Jani huudahti, mutta joutui painautumaan takaisin sänkyyn kivun takia. Inan ote hellitti.

- Olen pahoillani kun pilaan toiveikkuutesi, mutta en ole Mitar, Mafon sanoi. Hän liikkui kainalosauvoilla ja hänen toinen kätensä oli paketissa. Hän näytti muumiolta.

- M-mafon! Jani huudahti. - Miksi olet noin pahassa kunnossa?!

- Eikä mitä, hyvässä kunnossa minä olen! Mafon nauroi ja heilutti vapaata kättään. - Olen melkein parantunut taistelusta.

- Taistelusta... Jani toisti ja hänen äänensä vaimeni. - Mitä tapahtui?! Ed ja Al sammuttivat tulivuoren, mutta mitä sitten?!

- Vuoresta irtosi pala, joka putosi Zylvionia kohti mutta sinä hyppäsit eteen, Ina kertoi. - Ja siksi makaat nyt siinä. Onneksi et saanut kovin pahoja vammoja... nukuit pari päivää.

- Entä kapinalliset? Miten sota päättyi? Jani kysyi edelleen kiihtyneenä.

- Rauhoitu, käski haltialääkäri, joka oli myös tullut sisään. Jani hiljeni.

- Kun olit menettänyt tajuntasi, jäimme lepäämään ja odottamaan parasta. Alfakin tuli takaisin maan alta, voitettuaan Omikronin. Hän ei ole vielä kertonut yksityiskohtia, mutta hän vaikutti masentuneelta... Ina kertoi. - Hänen perässään virtasi maan alle vangittuja ihmisiä. Omega oli ilmeisesti ottanut heidät kaikki panttivangeiksi. Alfa myös kantoi mukanaan pientä taikapeiliä.

Ina vaikeni.

- Ja? Jani odotti.

Ina nyyhkäisi. - Niin... odota hetki.

 

Jotta te lukijat ymmärtäisitte paremmin, mitä oikein oli tapahtunut, meidän täytyy palata hieman ajassa taaksepäin. Vaikka universumiportissa aika ei aina olekaan täysin itsestäänselvä asia.

Omega ja Delta katsoivat Deltan maagisesta peilistä jotain, mutta eivät näyttäneet Mitarille.

- Mitä siellä tapahtuu? Näyttäkää! Mitar huusi vihaisena.

He pysyivät jännittyneesti hiljaa. Omega puri huultaan.

- E... ei voi olla totta! Peilisi vääristää, Delta! hän huusi ja astui taaksepäin.

- Ei se vääristä, tämä kaikki on totista totta... Delta pudisti päätään peili edelleen kädessä.

- Perhana! Miten Phoenix muka voi hävitä?! Hänen piti olla kuolematon! Omega huusi.

Mitar ei ollut uskoa kuulemaansa. He tekivät sen! Hän tunsi huojentavaa helpotuksen tunnetta.

Omega kiristi hammasta ja marssi porttipeilin eteen. - Delta! Varasuunnitelma!

Delta katsoi hetken Omegaa epäuskoisena. - K-kyllä...

Delta materialisoi taas Yinin ja Yangin kiekkoportin, ja avasi sen. Sisällä riehuivat myrskyt, kuten aina.

- Tämän rinnakkaisulottuvuuden kautta voimme myös päästä takaisin Allavaan. Se on tosin hieman vaikeata, mutta pystyn siihenkin, Delta sanoi Mitarille.

Ei kai vain...! Mitar kauhistui. Hetkinen... mitä he muka hyötyisivät menemällä takaisin? Phoenix on kuollut, joten he eivät voi saada Demonin verta enää käsiinsä. Mihin Omega siis tähtää?

Omega selvästi arvasi mitä Mitar ajatteli. - Jos en voi tulla jumalaksi, niin ainakin voin valloittaa maailman! Omega tokaisi ja oli astumassa portista sisään, kun:

- Odottakaa! Mitar huusi. - Minä voin tehdä teistä jumalan, vaikka ilman Demonin verta. Knightin voimat vahvistivat kykyjäni suunnattomasti. Kunhan ette vain vahingoita ketään!

Omega mietti hetken. - Hyvä on. Delta, sulje portti.

Delta teki työtä käskettyä, ja haihdutti pystyssä leijuvan kiekon ilmaan.

- Puhutko nyt aivan totta? Omega kuulusteli.

- Tietenkin! En kestäisi jos tappaisitte ystäväni. Teen mitä tahansa estääkseni sen, Mitar vakuutti. Vaikka sitten uhraisin itseni...

- Hmm... Omega hieroi leukaansa. - Hah hah! Tuo on mainiota puhetta. Hyvä on, tee se. Mutta jos asetun pieneenkin vaaraan, lopeta heti paikalla. Ymmärretty?

- Tietysti, Mitar nyökkäsi ja viittasi Omegaa tulemaan lähemmäksi.

- Muista, että pienikin väärä liike, niin... Omega sanoi ja näytti Paholaisen puraisua.

- Kyllä kyllä, Mitar sanoi hermostuneena ja valmistautui. Tämän on pakko onnistua. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

- Delta! Mitä odotat? Tänne sinäkin! Omega huusi olkansa yli.

- Kyllä, keisari, Delta totteli ja astui peilin eteen. Mitar liitti kätensä yhteen ja keskittyi.

Tunnen ympärilläni virtaavan energian...kaikkien universumien taustaenergiat keskittyvät tänne. Tunnen Omegan ja Deltan energiat. Täytyy tarttua niistä kiinni... Mitar ajatteli ja levitti tietoisuutensa kädet. Hän hapuili pimeydessä, kunnes löysi pienet valonkajastukset, jotka olivat Delta ja Omega. Oikeastaan ”valonkajastus” on väärä ilmaus, koska he eivät säteilleet sen enempää pimeyttä kuin valoakaan, vaan paremminkin molempia yhtä aikaa yhtä paljon, ja erottuivat siten harmaasta taustasta. Hän kietoutui heidän ympärilleen tietoisuudellaan ja ryhtyi vetämään.

- Viimeinkin... nousen maailman yläpuolelle! Omega sanoi täristen innosta. Delta ei näyttänyt aivan niin haltioituneelta.

Kaikki tai ei mitään! Mitar kannusti itseään ponnistaessaan ajatustensa takaa. Omega tunsi hajoavansa atomejakin yksinkertaisemmiksi osiksi energiansa virratessa portin sisään, kuten myös Deltakin.

Nyt he olivat kaikki rajattoman, harmaan meren sisällä. Mitar koetti astua ulos portista. Jokin esti häntä poistumasta, kuin se että hän veti Omegan ja Deltan sisään olisi kahlinnut myös hänet itsensä pysymään siellä.

Tätä osasin odottaakin... minun täytyy siitä huolimatta hoitaa tämä loppuun! Mitar ajatteli, mutta tunsi silti syvää pettymystä.

- Mitä tekisin ensimmäiseksi jumalana... ensin pistän Zylvionin kärsimään kunnolla suunnitelmani viivyttämisestä! Teen hänestä orjani, joka tekee mitä käsken! Heh heh heh... Omega suunnitteli kuin syntymäpäivää odottava pikkulapsi.

Miksei mitään tapahdu...? Mitar jännitti.

- Haa...! Tunnen voiman virtaavan suoniini! Omega sanoi ja puristi nyrkkejään katsoen niitä.

Luulin että he haihtuisivat olemattomiin niin kuin Rezam Cerberuksen tarinassa, mutta miksei niin tapahdu? Mitar ihmetteli paniikin kasvaessa.

- Hah hah hah... pian voin näyttää niille kaikille! Xenoille ja koko maailmalle...! Pian ne näkevät mihin minusta on! Omega nauroi.

Tuleeko hänestä oikeasti jumala? Autoinko minä häntä saattamaan maailman kurjuuteen?! Mitar ajatteli nyt peloissaan.

Tahdo.

Mitä...? Mitar hätkähti. Hän vilkuili ympärilleen.

Käytä tahdonvoimaasi. Sinä heidät tänne toit, sinä myös voit heidät pudottaa. Tahdo.

Tahdo... Mitar toisti mielessään. Tahdon... että Omega häviää!

- Nytkö se alkaa? Omega havahtui fantasioistaan. Hän katsoi käsiään innon hymy naamallaan. Mutta niitä ei ollut.

- Mitä... mitä ihmettä?! Miksi... Omega kauhistui. - N... niinpä tietysti. Ruumiini katoaa ja syntyy uudelleen jumalana!

Sitten häneltä katosivat jalat. Sitten maha. Kaula. Leuka.

- Rauhoitu, Omega. Kohta kehosi on parempi kuin koskaan. Komeampi, kauniimpi ja voimakkaampi, hän sanoi itselleen.

Sitten häneltä katosivat suu, nenä, korvat ja kaikki silmien alta.

- Omega... sinä hävisit. Ahneutesi teki sinut sokeaksi, ja se mahdollisti häviösi. Nyt, katoa ikiajoiksi! Mitar huusi.

- Ei... ei voi olla totta! Omega huusi ilman suutaan. Hänen silmissään näkyi silmitön raivo sekuntia ennen kuin nekin katosivat. Vielä silloinkin kun hän oli kokonaan kadonnut, kuului hänen huutonsa. ”EI! PIRU VIEKÖÖN SINUT, MITAR LORIGHAN!...”

Mitar huokaisi syvään. Sitten hän katsoi Deltaan.

- Nyt on sinun vuorosi.

- Säästätkö minut, jos suon sinulle mahdollisuuden? Delta kysyi.

- Mahdollisuuden? Mitar ihmetteli.

- Mahdollisuuden nähdä ystäväsi vielä kerran, Delta vastasi.

Mitar meni sanattomaksi. Hän tarttui Deltaa hartioista.

- Ole hyvä ja tee se! hän sanoi.

Alfa laahusti portaita ylös, kohti päivänvaloa. Hänen mielensä oli täysin maassa, mutta samalla iloinen. Se oli outo tunne.

Hän näki Inan, Janin, Edin, Alin, Scorpionin jengin hoitamassa Cerberusta ja Zylvionin. Phoenixia ei näkynyt missään.

- Voititteko te? hän hihkaisi.

Maassa makoileva Ina katsoi häneen väsyneenä mutta tyytyväisenä, ja nyökkäsi.

Alfan kasvoille nousi iloinen aurinko, mutta se laski nopeasti. Hän kohotti ylös pienen taikapeilin.

- Tulkaa, kaikki, hän sanoi.

Muut nousivat nopeasti ja tulivat katsomaan mitä Alfalla oli. Peilistä heijastuivat Mitarin heikosti hymyilevät kasvot.

- Mitar! Ina huudahti ennen muita.

- Kaikki... voitte kiittää Deltaa siitä, että voimme tavata vielä viimeisen kerran, niin oudolta kuin se kuulostaakin, Mitar sanoi.

- Tämä peili oli Omikronilla... he varmaan tarkkailivat meidän taisteluitamme sen avulla. Joka tapauksessa Delta muodosti tänne yhteyden jotta Mitar voi keskustella kanssamme, Alfa selitti.

- Olen todella ylpeä teistä kaikista, koska saitte voitettua tämän sodan ja itse en pystynyt tekemään mitään, Mitar sanoi.

- Miten niin et pystynyt tekemään mitään? Ina pisti väliin. - Sinä johdit meitä. Ilman sinua tämä kapina ei olisi onnistunut.

- Heh, niin... ja voitinhan Omegankin. Se oli kyllä pientä verrattuna siihen mitä te teitte... te annoitte minulle voimaa tahtoa. Tahtoa ja uskoa voittaa tämä sota ystävieni hyväksi, Mitar jatkoi.

- Voitit... Omegan? Alfa sanoi ällistyneenä.

- Niinkin voi sanoa... mutta Phoenix olisi varmasti ollut paljon suurempi uhka rauhaan jätettynä. Loppujen lopuksi Omega oli vain kovia kokenut pieni haltia. Pieni mutta pippurinen, Mitar naurahti.

- Heh, niinpä... Alfa naurahti samoin.

- Mitar, Zylvion astui eteen.

- Zylvion... Mitar totesi.

- Olin... väärässä suhteesi, he molemmat sanoivat samanaikaisesti. Sitten Zylvion tirskahti mutta peitti suunsa nolona.

- En ymmärtänyt lapsellisuuttani, vaikka kärsin Katarin murhasta niin monta vuotta... ja vielä kuningatar! Jos olisin ollut viisaampi, tätä typerää sotaa ei olisi ollutkaan. Anteeksi, Zylvion sanoi.

- Jos minä olisin tajunnut mitä olit joutunut kestämään... jos olisin ollut viisaampi, tätä typerää sotaa ei olisi ollutkaan. Anteeksi, Mitar sanoi.

- Tiedätkö mitä, Zylvion sanoi ja ojensi kätensä vaikkeivät he voinetkaan kätellä. - Tehdään sovinto. Liittoudutaan ja yhdistetään Allava uudelleen!

- Tehdään vain, Mitar sanoi keksimättä juhlallisempaakaan sanottavaa ja ojensi myös kätensä. He kättelivät molemmat ilmaa. - No niin... nyt kun Zylvionin valtakunta ja kapinalliset on yhdistetty, minulla on muutamia ylennyksiä luvassa. Ensinnäkin Alfa.

- Minäkö? Alfa punastui.

- Alfa S'Arc, täten ylennän sinut kenraaliksi Allavan valtakunnan nimessä mittavista ansioistasi ja erinomaisista johtajan taidoistasi, Mitar julisti.

- Älähän nyt... äh, kiitos paljon, Alfa naurahti.

- Majuri Kumbyn ylennän samoin kenraaliksi alaistensa huolenpidosta ja taas kerran todistetusta urheudesta, vaikkei hän olekaan nyt täällä, Mitar jatkoi. - Kersantti Mafon Tormentin ylennän kapteeniksi itsensä ylittämisestä ja valtavasta urheudesta. Kersantti Beaz Kiiscin ylennän luutnantiksi piilevien kykyjensä näyttämisestä ja kapteeninsa kestämisestä vaikeissa tilanteissa. Hekään eivät ole nyt täällä, mutta kertokaa heille kun tapaatte heidät!

- Selvä pyy, Alfa sanoi.

- Kuningattaren arvon suomalla vallalla vahvistan nämä ylennyks... Zylvion aloitti.

- Odotatko hetken, vielä tulee, Mitar pysäytti hänet. - Nimitän Jani ja Ina Elricin kruununritareiksi korvaamattoman tukensa, ystävyytensä, peräänantamattomuutensa ja hupaisuutensa johdosta. Teidän korkeutenne, voitte lyödä heidät ritareiksi.

- Olisit kyllä voinut kysyä ensin minulta, mutta hyvä on. Yksi asia vain... Zylvion sanoi.

- Mitä? Mitar ihmetteli.

- Jani on pyörtynyt. Hän pelasti minut putoavalta kivenlohkareelta, Zylvion paljasti.

Mitar vaikeni. - ...vai niin. Sepä harmi. Minulla olisi ollut hänelle paljon kerrottavaa... kuten teille kaikille.

- Taikavoimani alkavat hiipua universumiportin liuottavasta vaikutuksesta. Pyydän että hoidat asiasi nopeasti loppuun, Mitar, Delta ilmoitti.

- Vai niin... jättäkää Janille viesti. Ina, kerron sen sinulle, Mitar sanoi ja viittasi Inaa tulemaan lähemmäs. Hän kuiskasi Inan korvaan jotain ja jatkoi sitten. - Minulla olisi vielä paljon ylennyksiä jaettavana, mutta en millään ehdi antaa niitä kaikkia tässä. Pyydänkin siis teitä itse myöntämään ne ne ansaitseville.

- Lupaan tehdä sen, Zylvion nyökkäsi.

- Jokohan siinä oli kaikki... ai niin, Alfalle kiitos että sain nähdä vanhempani ja vapautit heidät, Mitar sanoi vielä.

- Eipä mitään, Alfa nyökkäsi.

- Joten... hyvästi, ystävät, Mitar hymyili ja käänsi päänsä. Kuva sumeni ja peili mureni äärettömän pieneksi pölyksi.

Inan silmistä alkoi virrata kyyneliä. Miten yksinäistä Mitarille mahtaakaan tulla universumiportissa... joutuuko hän viettämään siellä ikuisuuden kuten Cubelackemith? Oliko se rangaistus jostakin, vai kohtalon ivaa? Sitäpaitsi näytti siltä, kuin hänen poskellaan olisi vierähtänyt kyynel juuri ennen kuin yhteys katkesi...

Mitar kääntyi pois peilistä.

- Oletko sinä...? hän kysyi.

Viimeinkin juttuseuraa... ääni vastasi.