Mitja seisoskeli ilmalaivan vieressä. Hän hyräili ja katseli kaukaisuuteen. Hän näytti TODELLA poissaolevalta.

- Kauanko niillä vielä menee... hän ajatteli.

- Onko täällä muitakin? nainen kysyi.

- Ei. Tulimme yksin. Ed ja... Ina sulki suunsa.

- Ha haa! Luulitte varmaan huijaavanne minua! Edward ja Alphonse, isoveljenne, ovat täällä myös! nainen naurahti. Ina näytti Janille peukkua.

Nyt pitää antaa hänen luulla olevansa voitolla, Ina ajatteli. Jostain syystä hän arvasi Janinkin ajattelevan täysin samaa. Tai ainakin jotakuinkin samaa.

- Mitä tahdotte meistä? Jani sanoi.

- Saat tietää sen pian, nainen sanoi. - Nyt pitää asettaa kivi näkyvälle paikalle. Tai ehkei sittenkään, veljekset voivat aavistaa jotain... annetaan heidän pähkäillä. Minä kyllä jaksan odottaa. Eihän Edward kuitenkaan ole mikään Artemis Fowl.

- Kukahan sekin on... Jani mietti häkissään.

Edward ja Alphonse lähestyivät kammiota jossa Jani, Ina ja nainen olivat. He eivät tosin itse tienneet sitä. Ympäristöstä tulee mieleen pyramidi.

- Tuolla on ovi, Al huomasi.

- Entäs jos se on ansa? Ed huomautti.

- No hei, minä vain sanoin! Al sanoi.

- Okei, katsotaan sitten, Ed sanoi. He menivät ovelle ja katsoivat suulta sisään.

- Tuolla kimaltaa jokin, Ed sanoi.

- Minusta tuntuu että jokin on pielessä, Al sanoi.

- Jos katsoo tarkasti, voi huomata että lattiassa on ansaluukku, Ed sanoi. - Siinä on niitä ansoja.

- Muutetaan se vain... no, kiinteäksi lattiaksi! Al sanoi ja yhdisti kätensä. Jos tiedätte mitä se tarkoittaa.

- Tehdään se, Ed sanoi ja painoi kätensä lattiaan. Samalla hänen mieleensä tulvi muistoja. Siitä ihmissynteesitapauksesta. Alkin painoi kätensä lattiaan, ja lattia muuttui pihauksessa läpikotaisin kiinteäksi.

- Noin selvittiin niistäkin ansoista, jotka eivät olleet näkyvillä, Ed sanoi ja astui sisään.

- Ed, varo! Alphonse huusi ja samalla suuri heiluri(kirves) heilahti Ediä kohti.

- Ed... Al sanoi surkeana.

- Kunnossa ollaan, Ed sanoi ilmestyessään pölyn alta. - Näköjään pätkyydestäkin on hyötyä.

Edward sai taas itseinhokohtauksen. Jo toinen kerta. Ensimmäinen tapahtui viitoslaboratoriolla.

- Alphonse, tule! Otetaan se kivi! Ed huusi ja juoksi kohti kiveä.

- Edward, entä jos täällä on vielä enemmän ansoja? Al sanoi.

- Sinusta on tulossa vainoharhainen, Ed huusi ja otti kiven jalustalta. - Mitä ihmett...

Ed siristi silmiään ja nopeammin kuin röyhtäys tulee, häkki syntetisoitui hänen ympärilleen ja automail värähti.

- Hahahahahaha! Viimeinkin sain teidät kiinni! nainen nauroi ja sulki Alin häkkiin myös.

- Kuka olet? Ja miksi vangitsit Inan? Ja ilmeisesti meidätkin ja Janin... Edward kysyi vihaisena.

- Rauhallisesti nyt, saatte nähdä hänet ja Janin nyt, nainen sanoi ja napsautti sormiaan. Soihdut syttyivät seinille ja varjoista paljastuivat Jani ja Ina häkeissä.

Ed yritti muuttaa häkin vaikka seinäksi, mutta hän ei pystynyt liikuttamaan kättään. - Perhana! hän sanoi ja katsoi automailiaan kummastuneena.

- Muutin sen sisältä toimintakelvottomaksi! nainen sanoi.

- Päästä heidät menemään, niin suostun mihin tahdot! Ed sanoi.

- Sanoin tarvitsevani teitä kaikkia! nainen huusi.

- Nyt Mitja on ainoa toivomme, Ina sanoi. Hän pani käden suulleen nopeasti. Jani irvisti. Onneksi tuo nainen ei tainnut kuulla, Ina ajatteli.

- Muistaakseni teillä oli toinenkin kysymys.

- Niin. Juuri niin. Kerropa nimesi ennen tuhoamme, Al sanoi sarkastisesti.

- En aio tuhota teitä. Ehkä sitten myöhemmin, nainen sanoi.

- Nimeni on...

Kaikki kumartuivat lähemmäs. Niin paljon kuin pystyivät.

- Olen Zylvion.