Jani ja Ina olivat Alfonsian kirjastossa tutkimassa Allavan historiaa.

- Hmm... "Zylviano Empiren historia" Jani mutisi ja otti kirjan hyllystä.

- Tässä on koko juttu! Ina sanoi ja osoitti kirjaa, jossa oli varmaan tuhansia sivuja.

- O... oh! Jani järkyttyi.

- "Kapinan historia"! Ina naurahti ja asetti kirjan pöydälle. Hän avasi sen ja ryhtyi lukemaan...

Luku 1: Zylvionin nuoruus.

CYBERALCHEMIST 37

ZYLVIONIN NUORUUS OSA 1

 

Kauan sitten Zylviano Cityssä, silloin kun sen nimi oli vielä Xeno City, silloin kun Zylvion oli vielä nuori. Valtaistuinsalissa:

- Isä! Tahdon opiskella alkemiaa! Zylvion huusi kuninkaalle.

- Ei, tyttäreni! Alkemia on pahasta! Jos käytämme sitä, mitä tapahtuu vanhoille taidoille? Mihin tarvitaan kokkeja, jos ruokaa voi tehdä alkemiallakin? Mihin tarvitaan puunhakkaajia ja seppiä, jos työkalut voi tehdä alkemiallakin? Mihin oikeastaan tarvitaan edes työkaluja, jos alkemialla voi tehdä kaiken tarpeellisen? kuningas saarnasi tyttärelleen.

- Mutta en aio käyttää alkemiaa siihen! Alkemialla voimme tehdä asioita, joihin emme pystyisi ikinä ilman! Mieti sitä! Zylvion perusteli.

- Ei ikinä! Kun sinusta tulee kuningatar, voit päättää omista asioistasi, mutta siihen asti täällä määrään minä! kuningas sanoi jyrkästi.

- Mutta Isä! Zylvion huusi.

- Rauhoitu, Zylvion. Isäsi ajattelee vain tulevaisuuttasi, kuningatar sanoi.

- Voi miksi en olisi voinut syntyä seitsemän vuotta aikaisemmin! Zylvion narisi ja juoksi pois.

- Marifae, eikö se voisi olla hänelle vaikka syntymäpäivälahja? kuningatar sanoi.

- Ei, Nemidye! Hän sai jo 12 lahjaa! Etkö kunnioita Xenon suvun perinteitä! kuningas tokaisi.

- Mutta hänhän täyttää 13, kuningatar sanoi.

- Täyttääkö?! Mrrh... miksei hän olisi voinut syntyä vuoden myöhemmin... kuningas Marifae murahti.

Zylvion istui murheisena linnan pihalla. Hän katseli taivaalle, jolla lenteli lohikäärmepartioita. Yhtäkkiä jostain kuului raksahdus.

- Kuka siellä? Zylvion huudahti.

- Minä täällä, sanoi ehkä vuoden Zylvionia vanhempi poika, joka oli kiivennyt muurin yli.

- Katar! Viimeinkin sinä tulit taas luokseni! Zylvion hihkaisi iloisena.

- Pidän aina lupaukseni... useimmiten. Miten sinulla on mennyt? poika kysyi.

 

- Hyvin,.. lukuunottamatta vanhempiani. Isä ei koskaan anna minun tehdä mitään! Zylvion kertoi. - Sitäpaitsi sain vasta 12 lahjaa. He ovat pihejäkin!

- Mutta eikö tämä muka ole lahja? Katar ihmetteli. - Saat asua suuressa linnassa!

- Äh, se on tylsää... tunnen koko linnan ulkoa. Vaihtaisin tämän mielelläni vaikka... Zylvion sanoi ja katsoi ympärilleen.

- Mitä? Mihin? Katar kysyi.

- ...vaikka sinuun! Zylvion sanoi.

- Heh, sehän järjestyy helposti! Vaikka ei sinun tarvitse mitään vaihtaa... minähän voisin vaikka olla se kolmastoista lahja! Katar naurahti.

- Ihanasti sanottu! Rakastan sinua! Zylvion sanoi iloisena.

- Käydäänpäs kysymässä vanhemmiltasi vaikka heti! Katar ehdotti.

 

- Hmph... hyvä on.

Zylvion nousi seisomaan ja meni Katar perässään takaisin valtaistuinsaliin. Käytävällä hän kysyi:

- Miten Mitar muuten kasvaa? Zylvion kysyi.

- Hän on jo iso poika! Hän sanoi ensimmäisen sanansa tänään! Katar sanoi ja hymyili.

- Minkä? Zylvion kysyi kiinnostuneena. Katarin ilme vaihtui vakavaksi ja jotenkin pelästyneeksi.

- No... hän sanoi sanan "alkemia". En minä tiedä mistä hän on sen kuullut... Katar mutisi.

- Mikä yhteensattuma! Minä haluaisin opiskella alkemiaa mutta vanhempani eivät anna.... Zylvion sanoi.

- Ehkä hän kuuli sen siitä, kun hyllyssämme on yksi kirja joka kertoo alkemiasta, Katar arveli.

- Kuunteletko sinä? Zylvion huusi.

- Kuuntelen! Mietin vain... minunkaan vanhempani eivät suhtaudu kovin myönteisesti alkemiaan... enkä itsekään niin paljon, Katar sanoi.

- Etkö?! Zylvion järkyttyi.

- Saatathan sinä muuttaa tilanteen! Katar virnisti.

- Hehe! Niinpä! Zylvion hymyili. Hän avasi valtaistuinsalin oven.

- Zylvion! Kuka tuo poika on? Ystäväsikö? Zylvionin äiti ja kuningatar Nemidye kysyi.

- Hän on Katar, poikaystäväni! Tulin kysymään yhtä asiaa! Zylvion sanoi.

- Mitä? Marifae kysyi tylsällä äänellä.

- Että voisiko Katar olla se kolmastoista lahja! Zylvion sanoi.

- Ai, sinäkin huomasit... me sovimme äitisi kanssa... Marifae sanoi tylsällä äänellä.

- ...että kolmastoista lahja voisi olla että saat opiskella alkemiaa! Nemidye kertoi.

- Mutta...! Zylvion hätkähti.

Allavan lakien ja perinteiden mukaan vain syntymäpäivänään voi mennä "kihloihin", tai alkaa seurustella jonkun kanssa. Eli mikäli Zylvion nyt valitsisi alkemian opiskelun, hän voisi alkaa seurustella Katarin kanssa vasta ensi vuonna. Jos hän taas valitsisi Katarin, hän voisi opiskella alkemiaa vasta ensi vuonna, vanhempien periaatteiden takia.

- Minun täytyy vielä vähän miettiä... Zylvion empi.

- Mieti rauhassa. Eihän hänen tarvitse päättää heti, Katar sanoi ja taputti Zylvionia selkään.

- Ei tietenkään! Hän saa miettiä rauhassa! Nemidye tuhahti.

- Hyvä! Katar sanoi.

- Taidan mennä huoneeseeni... Katar, voit jo mennä. Menen miettimään tätä asiaa, Zylvion sanoi. Katar nyökkäsi ja lähti poispäin. Sitten hän pysähtyi ja kääntyi takaisin päin.

- Zylvion, tiedä että sinun ei ole pakko valita minua jos pidät alkemiaa tärkeämpänä, Katar sanoi päättäväisenä.

- Pidän mielessä! Zylvion hymyili. Katar meni ja suuri ovi sulkeutui hänen takanaan. Zylvion meni vasemmalla seinällä olevasta ovesta, joka johti hänen huoneeseensa.

Zylvionin huone näytti aivan tavalliselta nuoren huoneelta, jossa oli kerrossänky, vaikka huoneessa asuikin vain Zylvion. Ikkunasta oli näkymä Xeno Cityn keskustaan ja ruohotasangolle sen takana. Zylvion rojahti kerrossängyn alasängylle.

Mikä minun pitäisi valita... Zylvion mietti.

 

Jos valitsen Katarin, joudun odottamaan kokonaisen vuoden alkemian opiskelun aloittamista. Jos taas valitsen alkemian, joudun odottamaan Kataria. Mikä olisi parempi vaihtoehto...

Zylvion alkoi ajatella tavallisella kielellä. Hänen isänsä suvun, Xenon, kieli näet erosi ääntämistavaltaan hiukan Allavan tavallisesta kielestä. Hän oli siis tavallaan kaksikielinen.

 

Valloittajasukuni on aina valloittanut uusia alueita. Aina siitä lähtien, kun kukistimme haltiat ja vain taivas tuli rajaksi oppiessamme heidän teknologiansa. Hitaasti mutta varmasti koko Allava tuli valloitetuksi. Edelleen on alueita jotka eivät kuulu Xenon suvun valtaan, mutta niitä alueita ei kukaan muukaan haluaisi. Suunnilleen koko asumiskelpoinen Allava on nyt valloitettu.

 

Mutta mihin nyt suunnataan? Maan alleko? Taivaalle? Leijuvia kaupunkeja on mahdoton rakentaa. Maan alla taas kukaan ei halua asua. Olen kuullut toisista ulottuvuuksista, mutta saadakseni lisätietoja minun täytyy opiskella alkemiaa, joka on kaikkein edistynein tiede koko maailmassa. Sillä varmaankin voi luoda jonkinlaisen ulottuvuusportin tai avata sen... mutta miten?!

 

Katar varmaankin jaksaisi odottaa vuoden, jos nyt alkaisin opiskella alkemiaa. Kyllä. Valitsen alkemian opiskelun!

Zylvion nousi sängyltä ja juoksi takaisin isänsä ja äitinsä luo.

- Olen valinnut! hän huusi. Hän kertoi ajatuksensa.

- Erinomaista! Marifae hymyili.

- Kerrotko Katarillekin? Nemidye kysyi.

- Hän ei välttämättä ilahdu... mutta kai hän sen kestää! Kunnon miehet ovat kärsivällisiä! Zylvion sanoi ja juoksi ulos.

- Hmm... tuo poika... Marifae sanoiZylvionin lähdettyä salista.

- Hänellä on karismaa. Pidän hänestä, Nemidye hymyili.

 

- Ga ha ha ha haa! Marifae nauroi. - Toivonpahan vain ettei pojulle satu mitään!.

Katar meni kotiinsa, joka sijaitsi Xeno Cityn eteläosassa. Siellä olivat myös hänen vanhempansa ja kolmevuotias Mitar Lorighan.

- Katar! Viimeinkin viitsit saapua! hänen äitinsä huusi. Hän näytti siltä kuin hän olisi juuri itkenyt.

- Olin Zylvionin luona, Katar sanoi sulkiessaan ulko-oven.

- Zylvionin! Ehkä sinusta vielä tulee jonain päivänä kuningas! hänen isänsä sanoi innostuneena. Hänkin näytti surulliselta vaikka innostuikin poikansa mahdollisesta kuninkuudesta.

- Mikä teillä on? Katar ihmetteli. - Missä Mitar?

Hänen isänsä ja äitinsä katsoivat toisiaan.

- Palkkasoturi vei hänet, he sanoivat pojalleen. Katar kauhistui.