- Ina! Oletko kunnossa? Jani huusi.

- Olen olen! Entä itse? Leijona raateli sinua ja... Ina vastasi.

- Leijona? Raateli? Jani ihmetteli.

Mitar ilmestyi heidän viereensä.

- Hankkiudutaan täältä ulos. Joskus ulottuvuusmatkustaja näkee tulevaisuuteen, hän sanoi.

- Sittenhän... Ina kauhistui.

- Tulkaa! Tästä aukosta! Mitar viittoi jo kaukana. Ina ja Jani juoksivät hänen luokseen ja hyppäsivät hänen perässään voimakkaana hohtavasta aukosta ulottuvuusportin seinässä.... sikäli kun ulottuvuusportilla on seinät.

CYBERALCHEMIST 25

KUNINGATTAREN PALUU

Mitar, Ina ja Jani tippuivat taivaassa olevasta aukosta vihreälle, kostealle nummelle. Ulottuvuusportti sulkeutui heidän takanaan välähdyksellä.

- Auh... tuo sattui, Jani voihki.

- Hei! Ei ole enää sekava olo! Ina huomasi.

- Onko kaikki raajat tallella? Onneksi tämän maailman fysiikan lait eivät eroa paljoa omastanne, Mitar sanoi ja nousi pystyyn.

- Kai ne nyt vähän eroavat? Jani kysyi.

- Kyy-yllä... hiukan. Näette sitten. Mutta älkää missään nimessä menkä asioillenne pusikkoon, Mitar sanoi vakavana.

- Ööh... Ina ihmetteli.

- Parasta ehkä uskoa... Jani kehotti.

- Taidamme olla lähellä erästä kylää... eiköhän lähdetä matkaan. Sinne on vain parin tunnin matka, Mitar sanoi.

- Ai ihan tosi? Jani sanoi ja lähti matkaan. Samoin Mitar ja Ina.

Sumussa oli joku vakoilemassa.

Tuohan on Mitar! Mutta keitä nuo kaksi ovat? ajatteli hahmo ja pani vetskarin kiinni.

Myöhemmin...

- Montako tuntia me ollaan jo kävelty? Jani läähätti.

- Tasan seitsemän minuuttia. Säästä voimiasi, täällä voimat kuluvat nopeammin loppuun. Siksi täkäläiset ovat ainakin puolet vahvempia kuin teikäläiset, että heidän voimansa riittäisivät tarpeeksi kauan, Mitar valisti.

- Joo... ensi töikseni siellä kylässä etsin sitten kuntosalin... Jani sanoi.

- Hyvä idea... Mitar kannusti.

- Se oli sarkasmia, Jani ärähti. - Tietenkin etsin ensimmäiseksi majatalon!

- Ai. En ole hyvä huomaamaan sarkasmia, Mitar sanoi.

- Älkää vain seisoko siinä! Meidän pitää jatkaa matkaa! Ina sanoi.

- Aivan, Mitar sanoi.

- Piip. Piip. Piip. Sarkasminpaljastaja, kuului jostain heidän lähdettyään.

- Haa, sarkasmia! Tämä on minun, sarkasminmetsästäjän, tilaisuuteni! Nya ha ha haa! nauroi haltian näköinen olento.

Zylvionin linnassa varakuningas Diarotes oli vallassa Zylvionin lähdettyä. Hänellä oli kyyryselkä ja kalju päälaki. Näin Zylvion sanoi hänelle ennen lähtöään Amestrisiin:

- Jos kapinalliset voittavat, niin pieksen sinut!

- Ei hätää, hoidan homman... yak yak yak! Diarotes nauroi käsiään hieroen.

Diarotes oli odottanut jo 6 vuotta... ja hän alkoi jo ajatella että Zylvion ei ehkä palaakaan ja hän voisi ottaa koko Allavan haltuunsa.

- Yak yak yak! Tämähän on loistavaa! hän nauroi käsiään hieroen. - Kenraali! Tänne! hän huusi. Kenraali saapui paikalle.

- Niin, varakuningas?! kenraali kysyi.

- Järjestäkää kuninkaallinen kuulutustilaisuus! Heti! Diarotes käski.

- Selvä! kenraali sanoi ja poistui kunniaa tehden.

Pian Diarotes seisoi kaiken kansan edessä kuulutusjalustalla.

- Kuningattarenne on ottanut minuun yhteyttä, hän huusi.

- Ooh! kansa huusi.

- Hän sanoi, ettei palaa vielä pitkään aikaan, ja nimittää minut kuninkaaksi! Diarotes julisti.

- Perhana sitä kuningatarta... joku mutisi kuulumattomasti.

- Eläköön uusi kuninkaamme Diarotes! kansa hurrasi.

- Yak yak yak! Diarotes nauroi.

- Mitäs täällä hurrataan? kuului jostain naisen ääni.

- Tu-tuohan on...! kenraali kauhistui.

- Sanoinhan että tulen takaisin! Zylvion huusi kaupungin porteilta. Mitenkähän hänenkin äänensä kuului?

- Ku-kuningatar! Enhän minä mitään sanonut! Diarotes valehteli.

- Sanoitpas! kansa huusi.

- Kiva kun pidit maastani huolta. Mutta nyt minun on aika ottaa ohjat takaisin käsiini. Laskeudu sieltä, Diarotes! Zylvion käski.

- Ku-kuten haluatteeh, kuningatarh... Diarotes nöyristeli ja laskeutui jalustalta polvillaan.

- No niin... Zylvion mutisi ja otti mikrofonin. - Kansalaiset, antakaa numero Diarotekselle! Nollasta kymmeneen! hän huusi mikkiin. Kansa epäröi hetken. Sitten he huusivat.

- Kutonen!!!!!

- Vai niin... Zylvion ajatteli. - Diarotes! Mitä sinä siinä polvistelet! Ikkunoita kuuraamaan sitä jos sinulla ei ole parempaa tekemistä! Zylvion osoitti sormellaan Diarotesta käskevästi.

- Se-selvä... teidän korkeutenne... Diarotes perääntyi.

- Nyt on aika... panna nämä hiiret häkkiinsä! Zylvion naurahti.

- Selvä, kuningatar, Jeejian ja Morhota sanoivat ja kantoivat ison häkin vartijoiden avustuksella linnan portista sisään.

- Tuon pätkän pikkuveli on kyllä painava... Morhota sanoi.

- KUKA ON PÄTKÄ?!! joku häkin sisällä huusi.