CYBERALCHEMIST 83

SISAR JA VELI

Häilyvän tumma susihukka tarkasteli Alfaa hurjilla silmillään, suu leveässä irveessä. Alfa pystyi tuntemaan pedon verenhimon nahoissaan.

- M-miten pystyt käyttämään magiaa? Alfa sai ulos.

- Tuo kirja pystyy sinetöimään vain haltiapuoleni maagiset voimat, ei ihmispuolta! Omikron virnisti.

- Tämä on epäreilua! Alfa huudahti.

- Miten niin? Itselläsi on Scindere ja sinettikirja! Omikron vastasi.

- Äh, se vain lipsahti, Alfa murahti. - Pelataan sitten samoilla säännöillä!

Hän piirsi kädellään ilmaan taikaympyrän, josta kasvoi hänen valkoinen kettunsa, Alba.

- Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi näin hänet! Omikron naurahti katsoessaan siroa ja sulavaliikkeistä olentoa. Molemmat pedot näyttivät roihuavan omanvärisiään liekkejä. Alba oli Omikronin sutta paljon pienempi.

- Valmiina? Alfa kysyi.

- Valmiina, Omikron vastasi. Alba syöksähti sutta kohti ja kierteli sen ympärillä etsien aukkoa suojauksessa. Tämä kökötti paikallaan kuin arvioiden Albaa.

- Nyt! Alfa huusi. Alba yritti iskeä Nigerin kylkeen, mutta tämä väisti ja upottikin oman purukalustonsa ketun kylkeen.

- Niger! Omikron komensi. Niger ravisteli Albaa hampaissaan ja heitti sen seinää vasten niin että kivi ryskyi ja pöly lensi.

- Alba! Alfa huudahti, mutta helpottui Alban kaivautuessa kivikasan alta melko vahingoittumattomana. Niger hyppäsi tämän eteen ja huitaisi Albaa jättitassullaan. Nopea Alba kuitenkin luikahti aivan hyökkäyksen alta ja puri Nigeria kaulan alle. Niger ärisi ja yritti ravistaa ketun irti, mutta Alba oli ja pysyi.

- Hmph. Iske! Omikron huusi. Niger raapaisi Albaa kynsillään ja riuhtaisi sen irti rinnastaan. Mukana kuitenkin lähti pala pedon omaa maagista ruumista.

- Ei Albakaan ole mitenkään heikko! Alfa virnisti ja komensi Alban uuteen hyökkäykseen. Alba jätti jälkeensä sumuisen vanan kiitäessään kevyesti ilman halki.

- Hitsi, en näe mitään... Omikron siristi silmiään. Samalla Alba hyökkäili Nigeriin. - Tämä sumu... se sumentaa myös Nigerin aistit!

- Mitäs nyt aiot tehdä? Alfa sanoi itsevarmana.

- Typerys! Pystyn arvaamaan olinpaikkasi hyökkäyksiesi perusteella! Omikron huusi. Niger huitaisi kohtaan, jossa Alba oli vielä sekunnin murto-osaa sitten ollut. Hän jatkoi sitä, ja lopulta onnistuikin hipaisemaan Albaa. Mutta vain kerran. - Hah! Et olekaan niin mahtava!

Niger jatkoi tätä, mutta onnistumiset jäivät siihen yhteen ainoaan kertaan. Alba taas sai vahingoitettua Nigeriä kymmeniä kertoja.

- Grh...! Loitsupetoja ei todellakaan ole tarkoitettu kaksintaisteluihin... Omikron totesi ja huitaisi kädellään, niin että Niger katosi mustien tähtien saattelemana.

- Teit hyvin, Alfa hymyili Alballe ja päästi tämänkin lepuuttamaan voimiaan.

- No, nyt siis tiedät että pystyn käyttämään magiaa vaikka se sinetöitäisiin kirjalla. En ehkä hallitse loitsuja niin hyvin, mutta voima ainakin on vailla vertojaan! Omikron kehuskeli.

- Jatketaanko siis? Alfa ehdotti ja syöksyi Scinderen kanssa Omikronia kohti.

- Jatketaan vaa... Omikron virnisti, mutta lysähti sitten maahan. Alfa pysähtyi ja asteli Omikronin lähelle.

- Taidat bluffata... hän sanoi. Vai bluffaako? Mitä tämä nyt on...

- Ugh... mitä...? Äläkä sinä siinä sääli! hän äyskäisi ja huitaisi Alfaa kömpelösti miekallaan, minkä Alfa väisti helposti.

- Oletko ihan kunnossa? Alfa kysyi.

- En tietenkään ole, idiootti! Ja nyt jatketaan taistelua! Omikron ärähti ja kampesi itsensä pystyyn. Hän kuitenkin oksensi verta ja kaatui maahan.

- Isoveli! Alfa huudahti ja heitti Scinderen maahan. Hän asetti kätensä Omikronin yläselälle ja käytti valkoista magiaa. Outoa... en aisti minkäänlaista sairautta tai sisäistä vammaa...

Omikron kääntyi kyljelleen ja tarttui Alfan käteen. Hänellä oli hullu virne naamallaan. - Hih hih hih... sainpas sinut! Hihii...

- Mitä nyt.... Alfa meinasi, mutta samalla hän tunsi käsiensä palavan. Hän voihkaisi ja veti kätensä pois, mutta Omikron nousi ennen häntä.

Kun Alfa katsoi tarkkaan, hän näki Omikronin katseenkin muuttuneen. Äskeisen Omikronin silmät oli tehty taistelutahdosta ja -nautinnosta, sekä kärsimyksestä, kun taas tämän Omikronin silmissä paloivat armottomuuden liekit ja mielipuolisuus.

- Nyt voin viimein alkaa rellestää, kiitos sinun, lutka! Omikron, joka ei ollut Omikron, sanoi ja työnsi kätensä univormunsa taskuihin.

Lutka?! Hän ei todellakaan ole oma itsensä... Alfa ajatteli ja nousi pystyyn. Hän yritti kaapata Scinderen, mutta Omikron potkaisi sen kauemmas.

- Äläpäs nyt, tuo voi olla vaarallinen, "Omikron" torui ja lähestyi Alfaa. Alfa yritti potkaista tätä naamaan, mutta Omikron otti tämän jalasta kiinni ja sotki Alfan tasapainon, niin että hän kaatui selälleen. Omikron kumartui aivan Alfan pään tasalle.

- M-mitä oikein teet?! Alfa sanoi häkeltyneenä. Omikronin kädet sitoivat Alfan kädet paikoilleen, ja jännitys esti Alfaa liikuttamasta jalkojaan. Omikron hyväili huulillaan Alfan suuta. Hän tuntui todella kuumalta. Alfa yritti huutaa, mutta ääntä ei vain tullut.

Kun Omikron hellitti hetkeksi, Alfa huudahti: - Mikä sinuun oikein on mennyt! ja sai tönäistyä Omikronia jalallaan. Tämä perääntyi pari askelta, ja katsoi taas Alfaan.

- Aah... pitkästä aikaa oikean naisen kosketus... hän sanoi ja pudisti päätään huvittuneena, nojaten otsallaan sormiinsa.

- Mistä puhut? Olen haltia! Alfa tokaisi. Hän oli hypännyt pystyyn ja seisoi nyt huohottaen hämmennyksestä.

- Naisia ne kaikki kumminkin ovat... tuntematon mies sanoi väittelemättä asiasta sen enempää, ja heitti sitten haltiasoturin myssylakin päästään pois, paljastaen Omikronin ruskeanharmaan, sekaisen tukan. Hän hieraisi sitten tukkaansa ja sytytti sen tuleen muuttaen sen hurjaksi liekkipehkoksi. - Ah, kipua...

- Mitä hittoa nyt? Alfa ihmetteli, mutta päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja hyökätä. Hän otti jousensa ja nappasi viinistä nuolen taitavan nopealla liikkeellä molempia käsiä käyttäen, ja ampui yhtä nopeasti. Mies väisti uskomattoman nopeasti ja suorastaan liioitellun pienellä liikkeellä, ja nuolen suhahtaessa ohi kylmä ilma tuiversi miehen tukkaa saaden liekit lepattamaan, muttei kuitenkaan riittänyt niiden sammuttamiseen.

- Tiedätkö, on kiihottavaa kun saalis rimpuilee vastaan... mies sanoi ja sukaisi tukkaansa. Yhtäkkiä hän kirkaisi ja puisteli kättään hysteerisesti puhallellen välillä siihen. Hän jopa huusi: - Anna äkkiä niitä nuolia! mutta sai lopulta tulen sormistaan tukahdutettua. Hän huohotti hetken kädet polvilla, ja suoristautui sitten. - Niin, kiihottavaa...

Mikäköhän tämänkin tyypin ongelma on? Alfa mietti typertyneenä. Hän kuitenkin muisti alkuperäisen tarkoituksensa, ja huusi: - Kuka olet? Mitä Omikronille tapahtui!?

- Olet niin viehättävä, että voimme kertoakin... jos anelet polvillasi, mies virnisti kieroutuneesti.

- Sinä se tässä anelet polvillasi! Alfa huusi ja sivalsi miestä Scinderellä, jonka hän oli noukkinut maasta miehen huomion herpaantuessa. Mies väisti. Alfa sivalsi toisen, kolmannen ja neljännen kerran. Mies väisteli koko ajan järjettömän hallitusti. Miten hän on noin nopea?!

Mies nappasi miekan terän varovasti mutta nopeasti, ja riuhtaisi sen irti Alfan otteesta ilman ponnistuksia.

- No, palan niin halusta puhua, että kerromme... tällä hetkellä Omikron on meidän pahan valtamme alla, eikä kykene hallitsemaan kehoaan tipan vertaa. Me taas... me olemme Tulikivi, mies kertoi leveästi virnistellen.

- Tulikivi?! Alfa huudahti keksimättä järkevämpää sanottavaa. - Mutta... eikös Omikron vienyt sitä haltianeuvostolle?

- Hyvä kysymys, mutta penkomalla tämän puolihaltian muistoja saamme selville, että Omikron onnistui vahingossa kääntämään meidän "Äärimmäisen kauhumme" vastakkaiseksi ja imikin meidät itseensä. Jäljelle jäi pelkkä ontto punainen kuori... nojaa, on tämä mukavampaa kuin vuosisadasta toiseen kiven sisällä kyyhöttäminen.

Jos tämä olisi jokin legenda, ihmettelisin miten tarinankertoja voi keksiä näin älyttömiä juttuja... Alfa ajatteli. - Mitä aiot nyt, kun olet vapaa?

- Ensin pidämme kanssasi vähän hauskaa, ja sitten otamme maailman takaisin haltuumme, Tulikivi vastasi Alfan kysymykseen sukien tukkaansa omahyväisenä.

- Hetkinen, miten niin "takaisin?" Alfa tivasi.

- Takaisin takaisin... Xenot halki vuosisatojen hallitsivat käytännössä koko Allavaa julmalla karismallaan, ja koska olimme kulkeneet suvussa niin kauan kuin kukaan muistaa, heidän pahuutensa tarttui myös meihin. Vuosisatojen kuluessa pahuus kasvoi ja kasvoi, kunnes me aloimme tartuttaa pahuutta heihin. Siksi he eivät koskaan heltyneet... mutta tämän puolihaltian vapautettua meidät tulisesta vankilastamme ja otettuaan meidät itseensä, Xenon perillisen sydän on alkanut puhdistua... hih, mutta se avaa vain uusia maailmoja meille. Olemme toisin sanoen kaiken tuon pahuuden personifikaatio. Tämän ruumiin avulla... hmm, pystymmepä jopa aistimaan voimakkaan pahuuden leijuvan ulkosalla ilman isäntää, Tulikivi puhui ja katsahti toiseen suuntaan. Hän avasi kätensä vastaanottavasti ja sanoi: - Tule tänne, leiskuva pahuus!

Alfa ei nähnyt mitään, mutta hän kykeni silti aistimaan puhtaan pahuuden lähestyvän ja tunkeutuvan Omikronin ruumiiseen. Hän ei aistinut siinä mitään maagista, mutta siinä oli silti jotain tuttua. Tästä tulevat mieleen masterit... niinpä tietenkin! Voittivatko Jani, Ina ja muut jo?!

- Ha ha ha... hyvä hyvä, Tulikivi nauroi selvässä ekstaasissa. Sitten hän käännähti Alfaan päin. - Ja vielä tulienergiaa... täydellistä. Testataanpa sitä... nyt heti!

Tulikivi peitti silmänsä kädellään, ja vetäisi sen sitten pois.

Tämä tuntuu kamalan tutulta! No nyt tajusin... Alfa ajatteli ja naurahti epätoivossaan. Hän asetti Scinderen eteensä ja toivoi parasta.

- Tosissaan-vaihe!

Tulikiven silmistä ryöppysi liekkisuihku. Alfa puri hammasta tuntiessaan kuumuuden. Kun liekit hellittivät, hän katsoi Tulikiveen. Tämän silmät iskivät nyt kirjaimellisesti tulta.

- Se pahuus tuli Master Basiliskilta... Mafonhan voitti hänet, Alfa sanoi, vahingossa ääneen.

- Tämä pahuus ei kanna mukanaan muistoja elämästään, joten emme voi vahvistaa sanomaasi, Tulikivi sanoi ja hieraisi silmien välistä tilaa otsassaan. - Joka tapauksessa se antaa uskomattomia voimia tälle jo entisestään vahvalle ruumiille.

Eikö hän tunne kipua, vai miten hän kestää nuo liekit päässään? Basilisk kesti sen, koska se oli hänelle luontaista, mutta entä Omikron? Äsken hän kyllä kiljaisi, kun hänen kätensä syttyi tuleen... mistä siis on kyse? Alfa ihmetteli.

- No no no, hyökkää! Tulikivi huusi huitoen nyrkeillään Alfaa. Alfa unohti mietteensä ja sivalsi Tulikiven kättä. Miekan terä pompahti kädestä kuin hyytelön pinnasta. Kättä ympäröi liekkikalvo.

Alfa hyppäsi taaksepäin ja latasi vaaleansinisen nuolen. Ennen kuin hän ehti ampua sitä, Tulikivi ampui silmistään liekkiköynnöksen ja poltti nuolen ja jousen karrelle.

- Hitto vie! Alfa kirosi ja heitti jousen käyttökelvottomana maahan. Hän tarttui Scindereen tukevasti ja iski voimiensa takaa. Hän onnistui haavoittamaan Tulikiveä vasempaan käsivarteen.

- Ah... tämä on sitä itseään! Kipu, tuska... ilman niitä ei ole onnen tunnettakaan! Tulikivi huusi hullua kiihkoa äänessään ja jatkoi Alfan pommittamista liekeillä.

- Olisin tahtonut taistella kunniakkaasti... mutta et anna mahdollisuutta! Alfa sanoi ja huusi: - Lävistäjä!

Tulikivi hypähti taaksepäin aavistaessaan pahaa, ja sekuntia sen jälkeen ilmaa värisytti paineaalto.

- Äh, ohi meni... Alfa sanoi. - Täytyy laajentaa kohdealaa!

- Eipä onnistu! Tulikivi sanoi ja avasi silmänsä apposen auki. - Inferno!

Kaikki hänen ympärillään syttyi palamaan mitä mielikuvituksellisimmissa muodoissa, kuten tulipalloissa, tulisuihkuissa, tulipyörteissä, tulipylväissä. Kun Alfan loitsu aktivoitui, liekit lepattivat hieman, mutta ei muuta.

- Mitä?! Alfa huudahti taikansa epäonnistuttua jo toisen kerran.

- Kun kuumensimme ilmaa tulella, loitsusi elementtiin sekoittui myös omaa elementtiämme, ja hallinta vaikeutui... Tulikivi myhäili.

- Hiljaa, tiedän kyllä! Ja paremmin kuin sinä, sinä ihmisen huonojen puolien tiivistymä! Alfa huusi.

- Älähän älä nenäkkääksi, haltia... Tulikivi sanoi selvästi ärsyyntyneenä. - Tai saat kuolla heti!!!

Hän käski kaikki tulimuodostelmat Alfaa kohti. Alfa virnisti tajutessaan tilaisuutensa, ja syöksyi suoraan hyökkäystä päin miekka tanassa. - Scindere! hän huusi ja leikkasi kaikki liekit tieltään kahtia. Tulikivi yllättyi selvästi, koska jäi jököttämään paikalleen kuin patsas osaamatta kuin katsoa lähestyvää Alfaa tulisilla silmillään.

- Odota, nainen! hän huusi yhtäkkiä. Alfalla ei ollut aikomustakaan pysähtyä. - Entä veljesi? Tapatko hänet samalla?!

Alfa iski Scinderen maahan, ja pysähtyi aivan Tulikiven eteen. Mitä...? Enkö vihaakaan Omikronia? Hänhän käyttäytyi aina kuin ihmiset, röyhkeästi ja kaksimielisesti... miksi sitten...?

Tulikivi käytti Alfan järkyttynyttä tilaa hyväkseen ja löi tätä mahaan roihuavalla nyrkillään. Alfa korahti ilman ääntä, ja lyyhistyi jäykkänä maahan.

- Hi hi hi... myötätunto... niin turha tunne! Tulikivi hihitti ja rutisti Alfan kylkeä jalallaan polkemalla. - Ilman myötätuntoa ei ole myöskään vihaa, toista turhaa tunnetta... kipukin on turha tunne, mutta nautinto ei... nämä kaksi eivät selviä ilman toista, siksi säilytämme kivun, mutta siten, ettei se haittaa nautintoamme!

Alfa pohti asiaa Tulikiven hihittäessä. Tosiaan... vihasin Omikronia hänen ihmismäisyytensä takia, mutta nyt, kun sain tietää todellisen syyn siihen... hän ei voinutkaan vaikuttaa itse luontoonsa. Kaikki Omegan, ei vaan Xenojen takia. M-mutta Xenojen pahuushan johtui Tulikivestä. Joten, kostoni kohde onkin... Alfa yritti ottaa Scinderen.

- Äläpä! Tulikivi sanoi ja potkaisi miekan sivuun kuten aiemmin.

J-jos vain saisin Scinderen... Alfa ajatteli ja yritti käyttää telekinesialoitsua. Hän ei kuitenkaan pystynyt saamaan otetta energiavirrastaan.

- On turhaa yrittää käyttää magiaa. Koet juuri Äärimmäistä kauhua... Tulikivi sanoi katsoen Alfaa halveksivasti. - Itseasiassa se alkaa kuulostaa vähän vanhalta. Äärimmäinen epätoivo olisi parempi. Vai sopisiko sittenkin Ääretön epätoivo? Ehkäpä...

Unohdin kokonaan sen! Alfa muisti. Mitäs nyt? Voisin ehkä yrittää vastustaa hyökkäystä niin kuin Omikron. Vai kykenikö hän siihen ihmispuolensa ansiosta? Mitä oikein teen?!

- Niin, kärsi siinä ja odota tuhoasi... Tulikivi sanoi ja jatkoi jalallaan tökkimistä. Alfa yritti ajatella kuumeisesti, mutta hänen ajatuksensa sumenivat... hän meni tunnottomaksi. Siinä samalla hänen ajatuksensa kuitenkin kirkastuivat. Hän tajusi, että Tulikivi oli katkaissut hermoyhteyden Omikronin ja oman mielensä kanssa, niin että aisti vain sen verran kipua kuin pystyi kestämään. Sitä voisi käyttää hyväksi... mutta mitä voin tehdä, kun ei ole voimia mitä käyttää?

Alfa tunsi mielensä heikkenevän entistä kovemmin, muttei jaksanut ajatella mistä se johtui. Yhtäkkiä hän tunsi voimien palaavan jäseniinsä. Hän liikautti rannettaan, ja yllättyi iloisesti.

- Mitäh? Alfa sanoi. Hän katsahti ylös Tulikiveen. Tämän kasvot olivat jäätyneet raivosta, ja huulet liikkuivat.

- A... Alfa! Kuuntele! Omikron sanoi.

- Veli! Miten pääsit vapaaksi? Alfa huudahti ja ponnahti pystyyn.

- En pysty hallitsemaan suutani kauaa. Tulikivi pääsi vapaaksi koska käytin ihmispuoleni energiaa, mutta sain samalla tietää keinon voittaa Äärimmäinen kauhu, Omikron sanoi.

- Hitto vie, se on Ääretön epätoivo! Tulikivi huusi.

- Ägh... koska olen yhteydessä Tulikiven mieleen, onnistuin penkomaan heidän muistojaan ja sain selville miksi Äärimmäinen kauhu ei ollut toiminut Omegaan! Omikron sanoi vaivalloisesti. - Se johtui anti-tulisista ajatuksista! Sillä hetkellä Omegan mielessä oli vain heikkouden tunne, ja koska hänellä oli niin hyvä tahto, vaikutti kuin hänellä olisi ollut ääretön määrä energiaa. Tulikivi käyttää hyväkseen mielessä sijaitsevia tunteita, joilla on jonkinlainen yhteys tuleen. Jos onnistut alistamaan nämä, Äärimmäinen kauhu ei mahda sinulle mitään!

- Vai niin asia oli! Mutta miten voin voittaa hänet tappamatta sinua? Alfa kysyi.

Omikron hiljeni. Alfa luuli Tulikiven saaneen valtansa takaisin, mutta sitten Omikron jatkoi.

- ...Et voikaan. Tulikivi koostuu maagisesta verestä, ja se on sekoittunut omaan vereeni. Sinun on pakko tappaa minut. Ei ole muuta keinoa, Omikron sanoi.

- Mutta...! Ei ole sinun vikasi, että elämäsi on mennyt näin! Voit vielä parantua-, Alfa huusi. Tulikivi potkaisi Alfaa, mutta hän huomasi ja väisti sen nipin napin.

- Ha ha ha! Saimmepas tämän ruumiin takaisin! Tulikivi nauroi ja jatkoi tulen ampumista. - Tästä! hän huusi ja iski nyrkillään. Alfa torjui Scinderellä, mutta siihen tuli särö. Tulikivi vain nauroi, vaikka Omikronin nyrkki vuosi verta.

- Senkin... piru! Panet Omikronin kärsimään puolestasi!!! Alfa karjui ja huitoi Tulikiveä miekalla. Ei, jos vahingoitan häntä, Omikron kärsii vain lisää... mitä voin tehdä?

Tulikivi jäykistyi taas. - Mitä helvettiä nyt?!

- Sinä alhainen! Kehtaatkin käyttää kykyjäni tuhlaillen! Omikronin suusta kuului. Mutta äänensävy ei ollut Tulikiven eikä Omikronin. Vaan...

- Master Basilisk! Vieläkö hänen tietoisuutensa elää? Alfa huudahti. Hän kyllä oli ylpeä kyvyistään... ei ihme jos Tulikivi imi vahingossa mukanaan hänen tulista tahtoaan...

- Olen jo hyväksynyt kuoleman! En tahdo kenenkään enää käyttävän voimiani, en edes itseni! Basilisk huusi viimeisen kerran ja samassa kaikki liekit Tulikiven ympäriltä katosivat kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

- Huh huh... Alfa hengitti hämmentyneenä. Tulikivi katseli ympärilleen epäuskoisena.

- Mitä?! Mistä tuo tietoisuus tuli? Kantoiko se pahuus sittenkin mukanaan jotain? Tulikivi hätäili. Sitten hän kuitenkin lopetti. - Nojaa, mitäpä tuosta. Olemme silti sinua vahvempia...

- Sehän nähdään! Alfa huusi varmempana itsestään kuin hetki sitten. Hän tarttui nopeasti Scindereen ja löi voimiensa takaa, mutta onnistui vain hipaisemaan tämän ihoa.

- Hi hi, ohi meni! Tulikivi sanoi omahyväisenä.

- Vai menikö? Alfa sanoi salaperäisesti. Tulikivi näytti huolestuneelta, mutta odotti. Kun mitään ei tapahtunut, Tulikiven naamalle nousi hermostunut virne.

- He... he he... yrität bluffata, vai mitä? Etkö yritäkin? E-et sinä oikeasti mihinkään osunut!

- Mitenköhän on... Alfa jatkoi. Eikö Scindere toiminutkaan...?

Hän päätti kokeilla uudestaan. - Hai-jah! hän huudahti ja sivalsi taas. Tällä kertaa hän ei edes hipaissut.

- Hah hah! Et taidakaan olla meitä voimakkaampi! Tulikivi nauroi pilkaten.

- Taisin erehtyä, Alfa sanoi ja jatkoi huitomista. Jos vain hallitsin Scinderen paremmin, voisin jakaa Omikronin ja Tulikiven kahtia ja siten erottaa hänet Omikronista! Mutta ei...

- Ja nyt... saat kuolla! Tulikivi hymähti ja veti nyrkkinsä taakse iskeäkseen. Hän kuitenkin putosi polvilleen ja jäätyi paikalleen.

- Mitä nyt? Alfa ihmetteli ja laski Scinderen.

- Alfa! Kuuntele vielä! Omikron ähki. - Älä minusta välitä!

- Välitänpäs! Nyt kun sain selville mitä kaikkea sinut on pakotettu kestämään, en voi noin vain hylätä sinua! Alfa väitti vastaan.

- Et nyt tajua, idiootti! Ei ole muuta keinoa. Jos yrität pitää minut hengissä, ennen pitkää Tulikivi kuitenkin onnistuu viemään voimasi ja pääsee vapaaksi ja ehkä jopa valtaa maailman! Ei ole tilaa pehmoilulle! Omikron huusi.

- Mutta... Alfa empi. Hän astui eteenpäin ja painotti ääntään. - Olet veljeni, ja rakastan sinua!

Omikron selvästi yllättyi tästä. - Pah, olet sittenkin pelkkä idiootti... hän mutisi ja otti miekkansa. Hän osoitti sillä rintaansa.

- Omikron! Alfa huudahti ja syöksyi kohti.

- Sinä saastainen puolihaltia, et uskalla tehdä tuota! Et kai heittäisi omaa henkeäsi hukkaan vain tuhotaksesi meidät? Laske se miekka alas! Lopetaaaaaaaa!!! Tulikivi kiljui.

Omikron työnsi miekan rinnastaan läpi kuuntelematta vastusteluja. Alfa kahmaisi ilmaa musertuneena, kadotettuaan pienimmänkin toivonsa. Veri roiskahti maahan.